Olen viime päivinä havahtunut pohtimaan opiskeluani useampaankin otteeseen. Aina soittaessani äidille, puhun usein opiskelusta ja kouluhommista. Usein vain kitisen, miten paljon on tehtävää ja sitä, miten ei millään jaksaisi. Blogigikin on täyttynyt jatkuvalla valituksella uhkaavasti notkuvista läksypinoista, mutta olen jättänyt sen valoisan puolen kertomatta.
Nyt minulla on monia erilaisia kursseja, jotka vaativat paljon. Minulla on ruotsia, englantia, suomea ja kahta kotimaisen kurssia. Mistä minä pidän eniten? Rakastan tällä hetkellä menevää Teoriapraktikumia. Miksikö? Koska ne asiat ovat minulle mieluisia; tahdon keskustella kerronnasta, subjektista ja minuudesta. Normaalisti en pidä läksyistä, mutta olen itse asiassa aika kiinnostunut aina tämän kurssin kotitehtävistä. Saan pohtia, saan soveltaa ja tuoda julki omia ajatuksiani. Toisin kuin suomessa esimerkiksi. Asiat ovat niin kuin ovat eikä astevaihtelu muuksi muutu vaikka minä olisin mitä mieltä tahansa.
En pidä niin tarkoista rajoista ja säännöistä - joillekin ne ehkä sopivat, mutta minulle eivät. Minä en opi muistamaan tarkkoja yksityiskohtia, minä opin suurempia kokonaisuuksia ja tulkitsen itse. En tahdo tehdä morfeemianalyyseja enkä miettiä etu- ja takavokaaleja; minä tahdon pohtia henkilöhahmoa ja miettiä, millaista naturalistinen kirjallisuus on. Minä tahdon kertoa, mitä mieltä minä olen. Minä olen oikeassa, sinä olet oikeassa. Kieliopissa on vain yksi oikea. Enkä minä pidä siitä. Koska en yksinkertaisesti sisäistä niin paljon tarkkaa tietoa.
Olen myös ymmärtänyt, että tunnen turhaan stressiä suomen kielen arvosanoista. Tahdon vain saada kolmosen keskiarvon, jotta pääsen jatkamaan aineopintoihin. Muuta en itseltäni vaadi tai odota. Pakkopullaahan tämä suomi on, mutta mitäpä en haaveammattini eteen tekisi. Sen kuitenkin tiedän, että tällä hetkellä, varsinkin kotimaista kirjallisuutta kohtaan, tunnen puhdasta iloa ja mielenkiintoa - tahdon tietää lisää, oppia ja kirjoittaa. Täällä minun kuuluukin olla, eikä missään muualla. On ihanaa, kun tiedän, että tämä on minua varten ja minä jopa osaan tätä.
Postauksen ydin on se, että minä nautin kirjallisuuden opiskelusta. Olen ymmärtänyt sen vasta nyt kunnolla, kun en ole paljon kirjallisuutta opiskellut nyt syksyllä. Minä oikeasti nautin, kun saan istua tunnilla ja keskustella omasta mielipiteestäni muiden ja opettajan kanssa. Minä tahdon kirjoittaa analyyseja ja lukea hölmöjä novelleja, joita sitten tulkitsen. Olen omasta mielestäni myös oppinut kovasti tämän syksyn aikana. Olen alkanut oppimaan, että minä olen ihan hyvä näin ja minä kyllä pärjään omissa opinnoissani. Aina ei mene niin hyvin kuin toivoisi, mutta aina voisi huonomminkin mennä.
Olenko hullu, että sanon odottavani jo kandin kirjoittamista? Onneksi kuitenkin saan vielä pohdiskella mahdollisia aiheita, mutta on minulla jonkinlaisia ideoita jo kehitteillä. Minä tahtoisin edetä hurjaa vauhtia ja vain tehdä ja tehdä - ehkä kuitenkin on parempi mennä tällä tahdilla. Nytkin alkavat jo tunnit loppumaan vuorokaudesta.
Olen miettinyt, että tahtoisiko joku joskus kysellä ja saada vastauksia opiskeluun liittyen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Bloggaaminen ja lukeminen sujuu kaikilta mukavammin, kun kommenttia kirjoittaessa harkitsee kirjoittamaansa. Asiallinen ja rakentava kritiikki on aina sallittua, mutta järjetön haukkuminen, mollaaminen ja asiattomien kommenttien jättäminen ei. Haluaisitko itse kuulla olevasi ruma, lihava tai maailman huonoin bloggaaja? Et varmastikaan. Pidetään kommentointi asiallisena - näin kaikilla on mukavampaa! :)