Muistanette ne innostuneet postaukseni viime vuonna? Tuntuu, että nykyään jokainen postaukseni on vain silkkaa valitusta kiireestä. Energiani eivät riitä siihen, että todellakin kertoisin kaikki elämäni positiiviset asiat tänne blogin puolelle: niitähän on tietenkin vaikka millä mitalla, mutta jostain syystä sormeni tahtovat kirjoittaa vain stressistä, kiireestä ja läksypinoista.
Väkerrän tässä samalla Teoriapraktikumin kotitehtäviä ja aivot sanovat pian poks. Miten niin motivoituneesta opiskelijasta on tullut vetelys, joka ei jaksaisi panna tikkua ristiin kotitehtäviensä eteen? Tekisi vain mieli hautautua peittojen alle ja lukea muita kuin tenttikirjoja. En koskaan ennen ole stressannut samalla tavalla: stressaan, mutta toisaalta en. Stressaan etukäteen opiskelumääriä, mutta luen joka tapauksessa. En menetä yöunia, mutta tunnen, miten kouluahdistus kuristaa kroppaani. En jaksaisi istua koneen ääressä kirjoittamassa, tahtoisin olla hetken ajan 5-vuotias ja vain leikkiä. En ole pitkään aikaan edes kirjoittanut mitään kaunokirjallista, mikä yleensä helpottaa ja lievittää oloani - nyt aikaa ei liikene.
Olen kohdannut nyt vastoinkäymisiä: en tiedä, pitääkö kukaan muu niitä vastoinkäymisinä, mutta... Suomi tökkii ja pahasti. Sain ensimmäisestä tentistä 2, se on mentävä uusimaan. Sain toisesta perusopintojen kurssista 3, sekin on uusittava, jotta on varaa möhliä myöhemmin. Tuntuu inhottavalta, koska odotin olevani parempi. Tahtoisin olla parempi. Yritin niin kovasti, mutta se ei riittänyt. Harmitti jonkin aikaa. Nyt harmitukseni on muuttunut välinpitämättömyyteen: ei paljoa kiinnostaisi. Teen vain pakosta suomen kielen opintoja, en luultavasti muuten edes opiskelisi koko ainetta, ellen tahtoisi opettajaksi. Suomi ei ole helppoa ja se, ettei ymmärrä mitään, on ihan hirveä tunne. Välillä saa nieleskellä minimalistisia kyyneleitä, kun en ymmärrä sanojen johtamisesta oikeastaan paljoakaan.
Minua hävettää, että valitan kouluhommista. Tuntuu, etten saisi valittaa, koska niin innoissani olin yliopiston aloittaessani. Koen kuitenkin, että ehkä on parempi purkaa ajatuksiani, jotta voin niitä paremmin jäsennellä. Eli jos tiivistän tuntoni muutamaan asiaan: minulla ei ole motivaatiota - jos voisin valita, en tekisi läksyjä. Tällä hetkellä kotimainen tuntuu ihanalta aineelta: saan kirjoittaa novellianalyysejä ja muita, mutta sitten nämä muut aineet. Ahdistaa mennäkin englannin tunnille. Opettajassa ei ole mitään vikaan, en vain jaksaisi tehdä esseitä englanniksi, koska se tylsistyttää minua järjettömästi.
Yritän jaksottaa läksyjäni. En pysty tekemään kaikkea samassa illassa, koska tehtävää on paljon. Kaiken lisäksi pitää lukea tentteihin ja yrittää myös syödä, nukkua ja vain olla. Oloani helpottaa, että joulu on tulossa. Ehkä olikin hieman liian iso pala tämä opintopistemäärä tälle syyslukukaudelle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Bloggaaminen ja lukeminen sujuu kaikilta mukavammin, kun kommenttia kirjoittaessa harkitsee kirjoittamaansa. Asiallinen ja rakentava kritiikki on aina sallittua, mutta järjetön haukkuminen, mollaaminen ja asiattomien kommenttien jättäminen ei. Haluaisitko itse kuulla olevasi ruma, lihava tai maailman huonoin bloggaaja? Et varmastikaan. Pidetään kommentointi asiallisena - näin kaikilla on mukavampaa! :)