maanantai 16. helmikuuta 2015

Kaunis aamu

Rakastan sitä, kun voin herätä auringonpaisteeseen. Noustiin Joonaksen kanssa vasta kymmenen maissa, tehtiin rauhassa aamupalaa ja oltiin vain. Joonas soitti kitaraa ja minä hörpin pöydän ääressä aamukahvia. Mukava aamu, koska ei ollut kiire mihinkään. Joonas lähti kaverilleen ja minä saan opiskella rauhassa tenttejä varten, kirjoitella esseitä ja lukea. Omaa aikaa, vaikkakin opiskelun parissa.

Aina ennen kuin alan opiskella, mun on pakko siivota. En kestä, jos pöydällä on likaa tai lavuaarissa tiskejä - on pakko siivota. Nyt siivosin, pesin hieman pyykkiä ja voin aloittaa opiskelun rauhassa. Ihastelen tässä samalla myös tulppaaneja, jotka Joonas osti mulle eilen. 

ma 004

Mulla ei oo maanantaisin koulua, joten pystyn pyhittämään koko päivän opiskelulle, rentoutumiselle ja omalle ajalle. Ei tarvitse hosua eikä herätä aikaisin. Saan nauttia aamukahvin rauhassa, tehdä hyvää ruokaa ja vain ihmetellä.

Kevät ja aurinko tekee ainakin mun energiatasoille ja mielialalle todella hyvää. Aurinko saa mut hymyilemään ja jaksamaan.  Pikkuhiljaa tämäkin periodi on ohitse ja viimeinen periodi alkaa. Tulossa on paljon itsenäistä opiskelua, mutta uskon sen onnistuvan helpommin ihanassa kevättunnelmassa. Ehkä perustan taas vaihteeksi opintopiirin ja luen Siirin kanssa Sirkkalassa. En tiedä vielä, mitä tuleman pitää, mutta kevät on ainakin täynnä opiskelua ja toivottavasti tulossa on myös onnea kaiken, kuten kesätyönhaun suhteen!

ma 009

2 kommenttia:

  1. :D Luin että olit kirjottanu "Ei tarvitse housuja eikä herätä aikaisin." aattelin et jaa, Emppu kuljeskelee pöksyittä maanantait.

    t. Koita arvata kuka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'll never guess! :D Haha, no en mää kyllä housuistakaan välitä. Koti on siellä, missä housut ei ole.

      Poista

Bloggaaminen ja lukeminen sujuu kaikilta mukavammin, kun kommenttia kirjoittaessa harkitsee kirjoittamaansa. Asiallinen ja rakentava kritiikki on aina sallittua, mutta järjetön haukkuminen, mollaaminen ja asiattomien kommenttien jättäminen ei. Haluaisitko itse kuulla olevasi ruma, lihava tai maailman huonoin bloggaaja? Et varmastikaan. Pidetään kommentointi asiallisena - näin kaikilla on mukavampaa! :)