Vahvistus

Tiedän, että jo monelta saattaa tulla korvista ulos nämä höpinät yliopistosta ja opiskelusta, mutta kai yhden nyt vielä kestää. Nimittäin en olisi koskaan uskonut, miten paljon yksi vuosi voi tehdä niin suuria muutoksia, jotka eivät kuitenkaan näy vahvasti ulospäin. Pikkuhiljaa sitä kasvaa sisäisesti, eikä sitä edes aina huomaa itsekään. Ennen kuin yhtenä päivänä havahtuu siihen, että yllättäen tietää, miten kannattaa jatkaa tulevaisuudessa.

On ihmeellistä, että vuodessa voi kasvaa henkisesti. Ei välttämättä aikuisemmaksi eikä kypsemmäksi vaan sellaiseksi, että nyt tuntuu juuri oikealta, kunhan teen nämä muutokset, jotka tahdon tehdä. Näiden muutosten kautta minusta tulee parempi minä, vaikka jonkun muun silmissä ne eivät parantaisi minua yhtään. Ehkä joku näkee minun tapani ajatella negatiivisessa valossa.

Minulla on paha tapa olla joojoo-ihminen. Menen muiden mukana, vaikka tahtoisin itse toisin. Menen syömään sinne minne muut haluavat, vaikka mieli halajaisi toiseen opiskelijaruokalaan. Tässä ei nyt kyse ole kuitenkaan ruoasta vaan olen viimeinkin päättänyt, että minä olen se, jota kuuntelen eniten. Aion varmasti mennä syömään useastikin jonnekin, jossa ei ole aivan lempiruokiani, mutta sillä ei ole niin paljon väliä kuin muilla teoilla.

Olen päättänyt, että nyt minä päätän. Minä saan päättää, miten teen. Keskustelin serkkuni kanssa viikonloppuna asiasta ja totesin, että minä saan valita eri kouluaikataulut kuin ystäväni. Koska minä voin ja minulla on oikeus. En tarkoita tällä, ettenkö pitäisi ystävistäni tai heidän seurastaan; ehei, kyse ei ole siitä. Kyse on siitä, että kaikki pitävät eri asioista. Minä haluan mennä luennoilla heti aamusta, en iltapäivällä. Minä haluaisin mennä ruokailemaan jo kahdeltatoista, koska se sopii minulle parhaiten. Minä tahdon mennä oman aikatauluni mukaan ja minulla on siihen oikeus.

Tämä postaus saattaa kuulostaa hieman negatiiviselta, mutta sitä se ei ole. En ole jättämässä ystäviäni, en todellakaan. Minä vain tarvitsen paljon omaa aikaa, omia päätöksiä ja vahvistuksia. Olen jo kauan tahtonut tehdä niin kuin pää sanoo. Minua ei ahdista eikä pelota olla yksin luennolla, koska menen vaikka mille luennolle, jos olen kiinnostunut asiasta. Enemmän minua harmittaa istua jollakin tunnilla, joka ei kiinnosta minua, vaikka ympärilläni olisi läjä ystäviä. Ehkä suurin oppimani asia on se, että uskallan mennä yksin ja tehdä juuri sellaisia valintoja kuin tahdon.

Tahdon nauttia opiskeluvuosista ja minulle otollinen tapa on nauttia kaikesta tekemällä juuri niitä asioita, joista minulle tulee hyvä fiilis. Vaikka joku muu ei näe yksinopiskelua ja yksinruokailua kauhean positiivisena ja tavoiteltava, minä pidän niistä. Kaikki tämä itsensä tutkiskeleminen vahvistaa minua koko ajan, sillä minä ihan oikeasti tiedän, kuka minä olen, miten opin parhaiten ja miten saan itsestäni enemmän irti.

En tahtoisi käyttää sanaa "alistua", mutta välillä tuntuu siltä, että sille sanalle on tarvetta. Alistun herkästi muiden tahtoon ja haluun - minun omat suunnitelmani, tahtoni ja haluni jätän taakse. En tahdo kuulostaa marttyyrilta, koska sitä en ole, mutta tahdon muuttua. Tahdon olla minä, enkä esittää. Totuuksia ovat sellaiset asiat, että nautin yksinolosta. Nautin siitä, että tapaamiset ovat aamupäivällä, sillä tykkään tehdä asioita enemmän aamulla ja keskipäivällä. Näin pienetkin huomiot vahvistavat itsessäni sitä käsitystä, että meitä on monenlaisia. Moneen junaan niin sanotusti.

Suurin asia, mitä minun tulisi oppia, on sanoa "ei". Se minun on opeteltava. Pelkään aina jonkun loukkaantuvan, mutta olen alkanut pohtimaan, että miksi potisin huonoa omatuntoa siitä, että olen vain minä. Minä en tahdo tehdä asioita, joiden en koe olevan osa minua. Siksi minä kieltäydyn baari-illoista, koska en tahdo juoda enkä olla ulkona myöhään. Miksi tahtoisin tehdä asioita, joista en nauti? Tai siis välttämättömiä asioita on tehtävä, vaikkei niistä niin nauttisikaan, mutta tarkoitan vapaa-ajan aktiviteetteja. Ehkä minä olen erilainen, mutta olen saanut vahvistuksen siihen, että minä saan olla minä, jos niin tahdon. Miksi tahtoisin olla joku muu, kun nytkin nautin elämästäni täysin rinnoin?

En tiedä, katosiko tekstin punainen lanka, mutta voin kerrata. Minä tahdon olla minä, paras mahdollinen minä, mutta myös paras mahdollinen minä myös ulkopuolisille. Miksi olisin sellainen ystävä, joka vastahakoisesti tulee muiden mukana, kun se aivan varmasti näkyy ulospäin? En minä loukkaannu, jos loppuporukka tapaa jossakin ilman minua - päinvastoin, olen onnellinen, että he hyväksyvät sen, etten koe myöhäisiä illanistujaisia mukavana aktiviteettina. 

Kaikki ajatukseni vahvistavat sitä, että minusta on tulossa minä. Ei feikkiminä, ei puoliminä - kokonainen minä. Minä saan tehdä niin kuin haluan, koska se on parasta itselleni ja muille. Tämä kuulostaa todella dramaattiselta, mutta tarkoitan tällä postauksella lähinnä sitä, että ensi lukuvuonna minä olen ohjissa oman kouluni kanssa. Minä menen minä ensin.