sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Ensi viikolla minä aion...

Tehdä paljon kouluhommia. Koulua on jäljellä enää niin vähän, että nyt panostan sataprosenttisesti ja yritän tehdä kaikki koulutehtävät kunnialla loppuun. Muutama tentti enää edessä ja sitten helpottaa.

Kuunnella omaa kehoani. Isotretinoin on pistänyt lihakset ja nivelet aika kipeiksi, enkä tahdo, että koko ajan joku paikka kolottaa. Viime yönäkin heräsin siihen, miten nilkat ja sääret jomottivat. Nyt mennään kropan ehdoilla ja kävelläänkin rauhallisesti.

Nukun kunnolla. Menen aikaisin nukkumaan ja nukun kunnolla. Vaihdan vuodevaatteet ja rauhoitan nukkumaanmenoa edeltävän tunnin. Nukkuminen on mulle ja energiatasoilleni hyvin tärkeää. Yritän myös nukkua mahdollisimman hyvässä asennossa, sillä kärsin hyvin usein niskakivuista huonon nukkumisasentoni vuoksi.

Hakea lisää kesätöitä. Olen jo moneen moneen paikkaan lähettänyt hakemuksiani, mutta vielä olisi muutama paikka, jonne tarvitsisi hakea. Toivottavasti jostain tärppäisi töitä kesäksi! 

Opetella Santa Cruzin biisejä. Ollaan menossa 6.5 Paukin ja Emmin kanssa Santa Cruzin keikalle ja nyt jos koska on minun aikani opetella niitten biisejä. Muutenkin voisin kuunnella hieman enemmän musiikkia.

Panostaa henkiseen hyvinvointiini. Minulle on hyvin tärkeää, että koen oloni mukavaksi ja kauniiksi, joten panostan ihonhoitoon ja muutenkin kauneudenhoitoon. Huulipunaa en ole voinut käyttää muutamaan viikkoon, mutta sen sijaan voinkin panostaa muuhun meikkiin. Tietenkin panostan vielä enemmän ihon kosteuttamiseen ja hoitamiseen.

Mitä te aiotte tehdä ensi viikolla?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Bloggaaminen ja lukeminen sujuu kaikilta mukavammin, kun kommenttia kirjoittaessa harkitsee kirjoittamaansa. Asiallinen ja rakentava kritiikki on aina sallittua, mutta järjetön haukkuminen, mollaaminen ja asiattomien kommenttien jättäminen ei. Haluaisitko itse kuulla olevasi ruma, lihava tai maailman huonoin bloggaaja? Et varmastikaan. Pidetään kommentointi asiallisena - näin kaikilla on mukavampaa! :)