Moni sanoo, että tulevaisuus pelottaa. Itse aloin pohtia tätä asiaa lukiessani kirjallisuuspedagogiikkaa. Luin mielenkiintoisia artikkeleita kirjallisuuden ja äidinkielen opetuksesta. Totesinkin mielessäni, että juuri lukemani asiat kiinnostavat minua niin paljon, ettei lukeminen tuntunut opiskelulta ollenkaan. Tahdon tulla opettajaksi, tahdon opettaa juuri niitä asioita. Tahdon tehdän muutoksen oppikirjoihin ja todellakin avartaa oppilaiden kirjallisuuskuvaa. Tiedän, ettei kirjallisuus eikä äidinkieli ole oppilaiden lempiaineita, mutta ei se minua haittaa. Jos saisin edes urallani yhden oppilaan vihaamaan kirjallisuutta vähemmän, on mun työni onnistunut. Tämä kaikkihan siis edellyttää sitä, että jonain päivänä saan suoritettua kaikki kasvatustiedeopinnot ja muut pois alta - sitten alkaakin työnhaku.
Olen aina miettinyt sitä, miten ne, jotka eivät tiedä suuntaa elämälleen, pystyvät tekemään mitään. Pohdiskelin tätä asiaa nimenomaan äskettäin, kun tuli puhe opintotuista ja niiden rajoittamisesta. Olen itse asian suhteen kiikunkaakun; itse en menisi koulutukseen, jos tietäisin, ettei siitä valmistu ammattiin, jossa työllistyy melko varmasti. Olen ehkä kamala ihminen, mutta olen miettinyt, miksi lähteä opiskelemaan alaa, josta ei tule saamaan töitä? Toki on inhimillistä erehtyä. Itse en olisi kuitenkaan lähtenyt opiskelemaan kirjallisuutta ilman suunnitelmia opettajan ammatista; kirjallisuus kuuluu kuitenkin taiteisiin ja taiteiden tutkimuksen oppiaineista ei valmistumisen jälkeen luultavastikaan työllisty yhtä helposti kuin monista muista. Toki omia intressejä ja mielenkiinnon kohteita tulee seurata, mutta onko järkeä kuluttaa elämästään monia vuosia opiskelemalla alaa, josta valmistumisen jälkeen joudut luultavasti kouluttautumaan uudelleen? Eikö näitä ihmisiä pelota tulevaisuus?
Tulevaisuus ei pelota, jos on selvät sävelet. Toki saatan joskus pohdiskella, mitä teen tilanteessa X ja Y, mutta ne sattuvat kohdalle, jos sattuvat. Turha on murehtia työllistymistä nyt - en ole kuitenkaan valmistumassa näyttelijäksi tai vastaavaksi; opettajia haetaan jatkuvasti, joten en ole pelokas tulevan suhteen.
Kyllä, kyllähän se pelottaa kun ei tiedä mitä tulee työkseen tekemään. Nyt se on sanottu ääneen, huh! :)
VastaaPoistaSamalla tämä on hirvittävän vaikea kysymys ainakin minulle, joka kokee kirjallisuuden kuitenkin vahvasti omaksi jutuksi. Miten voisi valita varman alan, kun sydän on valinnut toisin?
Silti myönnän, että mietin ajoittain pääaineen vaihtoa johonkin varmempaan. Välillä olen ollut jopa ahdistunut tästä. Ihminen tarvitsee kuvan tulevaisuudessa, ajatuksen siitä missä on ja mitä tekee työkseen. Näin itse ajattelen.
Mutta hienoa, todella hienoa että sinulla on selkeä päämäärä ja juuri niin sen kuuluukin olla, että sinulla on tavoitteita tulevalle työlle! Sellaisia opettajia tarvitaan. :)