Mitä olisin halunnut tietää yliopistosta jo aikaisemmin

Ilmottaudu tenttiin. Lue tenttiin. Mene luennolle. Juokse kampuksen toisesta päästä toiseen toiselle luennolle. Huomaa, että kaksi luentoa menevät päällekäin. Hieno juttu. Oho, niitä onkin kolme. Peru ilmottautuminen yhdelle kurssille. Panikoi lisää ja huomaa, että ihan kaikki menee päällekkäin. Syrjäytä motivaatio opiskella ja valitse pakollinen kurssi; jossain vaiheessa se kuitenkin on taas edessä. Lue toiseen tenttiin ja lue samalla romaani toiselle kurssille. Kirjoita essee. Harjoittele vasta nyt tieteellisen esseen kirjoittamista. Mene Moodleen. Mene sitten NettiOpsuun. Panikoi hieman lisää. Kirjoita luennot kalenteriin. Älä katso kalenteria.

Tässä postauksessa pohdiskelin ja panikoin. "-- koko ajan pitää aikatauluttaa ja miettiä, mitä ehtii tehdä ja koska vai ehtiikö ollenkaan." Onneksi aikataulutus on muuttunut helpommaksi, niin on onneksi moni muukin asia. On yhä ikävää, kun kurssit menevät päällekäin, mutta sitä tapahtuu. Jostakin on pakko tinkiä ja minä päätin suorittaa pakolliset asiat pois alta. Niin on enemmän aikaa myöhemmin kivoille jutuille. Tänään ajattelin kertoa fiiliksiä näin neljän kuukauden opiskelun jälkeen. Haluan kertoa teille, mitä minä olisin halunnut minulle kerrottavan sinä päivänä, kun sain yliopiston hyväksymiskirjeen käsiini. 

Itsenäisyys järkytti ihan järjettömästi. Kukaan ei kerro sinulle, mille kursseille menet. Tuutorit aloittivat alkuun, mutta sen jälkeen ollaan kuin pieniä lapsia ensimmäisenä kouluaamuna. Missä pitää olla ja mitä tehdä? - kysymykset pyörivät päässä koko ajan. Olin ihan hukassa. Olin aivan varma, etten koskaan opi suunnistamaan kampusalueella saatika, että oppisin käyttämään yliopisto-opiskelun perussivustoja, kuten sähköpostia ja opinto-opasta. Olisin halunnut tietää heti, mitkä kurssit otan koko loppuvuodeksi - mutta, kun... se ei vaan mene niin! Olisin niin kovasti halunnut jonkun etsivän tiedon puolestani. Kertovan minulle, koska minulla on luento ja koska voin mennä syömään. Ja aikataulutus... Tell me about it. Sen vasta olisinkin halunnut tietää. Hyvä, kun osasin etsiä tiedon käsiini - sitten jo piti katsella ja sovitella aikatauluja kalenteriin: kyllä siinä paniikki iski, kun alkoivat luennot mennä päällekäin.

Olin ollut aivan varma, että en tule löytämään ystäviä. Olinkin jo hokenut päässäni mantraa "Et tullut hakemaan ystäviä, tulit kouluttautumaan". Onneksi jo alkuunsa löysin itseni kivojen ihmisten keskeltä. Kukaan ei kertonut, miten kivoja yhteisöjä voi yliopistossa ollakaan. Sama pätee opettajiin ja luennoitsijoihin: olin odottanut istuvani päivät pitkät jättimäisissä luentosaleissa, mutta meillä on paljon opetusta myös pienryhmissä, pienissä luokkahuoneissa. Luulin, että vain systemaattisesti kirjoitan ylös kuulemaani ja yritän ymmärtää, enkä tiennyt, että voin kysyä, mikäli en ymmärrä. Meillä myös jutellaan paljon, ainakin pienillä "luennoilla". Keskustellaan ja tulkitaan yhdessä. En tiennyt sellaisesta ollenkaan; turhaan pelkäsin jääväni jälkeen. Olin myös odottanut luennoitsijan paasaavan salin edessä monotonisesti, mutta tosi asiassa meidän opettajat puhuvat normaalisti ja lämminhenkisesti, jotkut heittävät vitsiäkin silloin tällöin.

 Olin myös vakuuttunut, että saan istua yömyöhään lukemassa juttujani. Niin ehkä voisinkin, mutta huomasin heti, ettei minun tarvitsekaan. Olin luullut, etten voi pysyä yliopiston lukutahdissa, mutta helpostihan se luonnistui. Olin myös varma, etten ole tarpeeksi fiksu tai nopea - siinäkin olin väärässä. 

Summa summarum, luulin paljon, tiesin vähän. Nyt tiedän enemmän ja sen ansiosta yliopistoelämä helpottuu. Olisin vain halunnut, että joku sanoo minulle: "Emilia, kyllä se siitä helpottuu! Alku on kankeaa, mutta kohta muistat ja tiedät paljon. Älä hermostu, kysy!" Paljon on työtä, mutta paljon on myös huvia ja mukavaa puuhaa. Yliopisto ei olekaan pelottava paikka, jossa opiskelevat vain erittäin fiksut ja taitavat: se on paikka niille, jotka siellä opiskelevat. Se on sekametelisoppa; täynnä kaikkea, erilaisia ihmisiä ja paljon hauskaa.