Enna kirjoitti blogissaan haaveilevansa au pairiksi lähtemisestä Yhdysvaltoihin. Mun mielestä on niin siistiä, että ihmisillä on tuollaisia hienoja unelmia, joiden myötä elämä muuttuu ja elämänkokemusta karttuu. "Mä oon enemmänkin semmonen fiilispohjalla elävä tyyppi, etten koskaan oikeesti tee mitään sponttaania tai radikaalia, koska pelkään. Okei, pelottaa mua nytkin ihan sikana koko ajatus, mutta samalla mietin että jos mä en nyt lähtis niin mä varmasti katuisin sitä koko lopun elämäni." Ennan ajatusmaailma on hyvä ja muutenkin tuo asenne, että nyt sitä kannattaa lähteä ja tehdä kun vielä voi ihastuttaa mua kovasti!
Aloin kuitenkin Ennan postauksen pohjalta pohtimaan omia unelmiani. Mulla ei ole koskaan ollut sellaisia unelmia kuin Ennalla. En ole koskaan haikaillut ulkomaille hyväntekeväisyystyöhön enkä reppureissulle Intiaan. En ole kiinnostunut vaihto-oppilasvuosista enkä todellakaan maailmanympärysmatkasta. En haaveile tai unelmoi miljoonista enkä merenrantahuviloista eikä minua oikeastaan kiinnosta edes kiertää kaikkia maailman festareita tai olla kuumailmapallon kyydissä. En kesän alussa haaveile viikonloppureissusta huvipuistoihin tai spontaanista ulkomaanmatkasta Latviaan.
En ole koskaan haaveillut mistään erikoisista asioista. En ole koskaan oikein osannut sanoa, mistä haaveilen, sillä tuntuu, että minun haaveeni ja unelmani ovat sitä itsestäänselvää puuroa. Normaalisti unelmiin pitäisi kuulua talo Beverly Hillsissä ja näyttelysoppari Hollywoodiin, ei perhe ja ammatti, koska ne ovat niin kovin "tylsiä" ja "helposti" saavutettavissa.
En osaa toivoa prinsessalinnoja ja huippu-urheiluautoja, koska minusta ne eivät täytä unelman tai haaveen kriteeriä. Voihan auto tuoda hetkeksi sen onnen, mutta sen jälkeen on taas valittava uusi unelma, ja kun se uusi risteilyalus on saatu kellumaan mökkilaiturille niin mitäs sitten? Uutta unelmaa kohti taas! Onhan minullakin toki samanlaisia unelmia, oikeastaan kutsuisin niitä tavoitteiksi. Tavoitteita tulee aina uusia, mutta minun mielestä unelma on sellainen, että kun sen saavuttaa niin ei tarvitse uusia unelmia. Oma perhe ja ammatti ovat minulle suurimpia haaveita.
On tosi hienoa, että kaikilla on niin erilaisia unelmia. Ihailen ihmisiä, joilla on unelmia. Unelmiin uskominen ja niihin kurkottaminen on ihailtavaa, sillä se vaatii päättäväisyyttä ja toimintaa ja joskus myös kovasti onnea. Ehkä minun unelmani on tylsä ja "niin perus", mutta minusta se on varsin varteenotettava unelma ja mikä tärkeintä, se on MINUN unelmani. Jokainen unelmoikoon mistä tykkää, ei se ole toiselta pois jos minä haluan perheen ja sinä haluat kiertämään bändisi kanssa ympäri maailmaa. Jokaisen unelma on yhtä arvokas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Bloggaaminen ja lukeminen sujuu kaikilta mukavammin, kun kommenttia kirjoittaessa harkitsee kirjoittamaansa. Asiallinen ja rakentava kritiikki on aina sallittua, mutta järjetön haukkuminen, mollaaminen ja asiattomien kommenttien jättäminen ei. Haluaisitko itse kuulla olevasi ruma, lihava tai maailman huonoin bloggaaja? Et varmastikaan. Pidetään kommentointi asiallisena - näin kaikilla on mukavampaa! :)