Meillä oli ensimmäinen tentti viime viikolla. Perfektionisti minä huusi kurkku suorana, kun näki kysymykset: "Mikset sinä idiootti voinut lukea enempää!? Nyt me ollaan huonoja, turhia ja tyhmiä. Tyhmä, tyhmä sinä!" Mutta minä vain hengitin syvään ja tutkailin kysymyksiä. Oli hankala vaimentaa sitä ääntä, joka kiljuu "Lusmu!":a ja samalla nieleskellä kysymysten aiheuttamia kyyneliä - minä tiesin, etten ollut valmistautunut niin hyvin kuin päässäni kuvittelin. Tarkemmin ajateltuna luin lukion koeviikon kokeisiinkin enemmän: syytän vain ja ainoastaan, ketäpäs muutakaan kuin itseäni. Ei kukaan lue minun puolestani, ei kukaan voi tehdä sitä. Minun on tehtävä se, minun itseni takia ja omasta tahdostani.
Motivaatio on kadonnut - kunnianhimo ei. Kamala yhtälö. Olen mietiskellyt, josko seuraavaan tenttiin pistäisin itseni sataprosenttisesti likoon. Yrittäisin parhaani: pänttäisin, pänttäisin ja pänttäisin todella kovaa. Tuloksena on joko oikea oppiminen ja ahaa-elämys motivaation palaamisesta tai sitten... Sitten on sekin vaihtoehto, että kaivan vielä syvempää hautaa motivaation rippeilleni.
Ylläoleva lainaus on tästä postauksestani ja samat tunteet ovat hyvin usein vieläkin pinnalla. Kolme kuukautta sitten kirjoitin motivaatiosta. Välillä tuntuu ettei mikään ole muuttunut koulumotivaation suhteen tuon postauksen jälkeen. Hassu juttu motivaatiossani on se, että vaikka ei yhtään kiinnostaisi, teen työni loppuun vaikka hammasta purren. En luovuta, en suostu. Se ei ole osa minua.
Motivaationpuutteeni näkyy jälleen. En jaksaisi tehdä englannin kuuntelutehtäviä, keskittymiseni ei riitä. En millään jaksaisi lukea 400 sivun kirjaa, vaikka täytyisi. Alan imuroimaan ja siivoamaan vessaa, koska siivoamisen jälkeen näen työni tuloksen heti. Yhden kirjan lukeminen ei näytä mitään, kaikki punnitaan vasta kurssin jälkeen. Englannissa sama juttu, en minä tiedä, tulenko edes vastaamaan tehtävien kysymyksiin tunnilla.
Outoa on se, että vaikka kuinka yritän pyristellä motivaationpuutetta vastaan ja lukea, saatan silti jättää sen tekemättä. Tai ainakin vitkastelen asian suhteen. Toinen huono puoli tässä kaikessa on se, että tunnen kamalaa syyllisyyttä ja stressiä siitä, että jätän yhden kirjan lukematta. Tiedän jo, etten tee siitä esseetä. Silti minua harmittaa. Olen unelmieni koulussa ja käyttäydyn näin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Bloggaaminen ja lukeminen sujuu kaikilta mukavammin, kun kommenttia kirjoittaessa harkitsee kirjoittamaansa. Asiallinen ja rakentava kritiikki on aina sallittua, mutta järjetön haukkuminen, mollaaminen ja asiattomien kommenttien jättäminen ei. Haluaisitko itse kuulla olevasi ruma, lihava tai maailman huonoin bloggaaja? Et varmastikaan. Pidetään kommentointi asiallisena - näin kaikilla on mukavampaa! :)