torstai 30. lokakuuta 2014

Tyypillinen päiväni

tyypillinen päiväni 005 tyypillinen päiväni 004

 Mulla on tässä periodissa torstaisin luentovapaa päivä. Se ei kuitenkaan merkkaa, ettenkö olisi menossa ja tekemässä koko ajan. Tiistainakin mulla oli luento 12-15: koululle menin kuitenki jo puoli kymmeneksi ja kotona olin vasta kahdeksalta. Olen koululla aina paljon aikaisemmin kuin pitäisi - haluan kävellä rauhassa koululle eikä tule kyllä kiirekään kun lähtee melkein aina tuntia aikaisemmin.

 Ja sitten, hop hop luennolle! Tiistaina oli kolmen tunnin luento; hieman muistiinpanoja, ryhmätehtävä ja mielenkiintoista kuunneltavaa. Luennoitsija on aivan mahtava - häntä jaksan todellakin kuunnella. Tällä kyseisellä kurssilla on aika vinopino kirjoja luettavana, mutta en valita - kirjallisuuttahan täällä ollaan opiskelemassa.

Sitten syömään! Tiistaina kävin Siirin kanssa syömässä ennen luentoa, koska lounasaika olisi jo ohi, kun pääsisimme luennolta. Valinnanvapaus on erittäin jees - vaihdellaan oikeastaan päivittäin meidän ruokailupaikkaa, tiistaina menimme Dentaliin!

tyypillinen päiväni 002 tyypillinen päiväni 003

 Sitten luennon jälkeen lähdimme SportSirkkaan kehonhuoltoon. Tunnin ajan kiduttavia venytyksiä ja rullailua. Paikat aukes kyllä mukavasti: venyttelutuokiot tuo mukavan lisän päivään ja seuraavana päivänä jaksaa taas puurtaa. Lähdimme vielä DanceFitiin Siirin kanssa. Jumppa alkoi klo 18, joten siinä vaiheessa olin ollut yliopistolla jo 8 tuntia - aikamoinen päivä. Paljon kaikkea hommaa, mutta tuntuu kuin mitään ei olisi tehnyt. Jumpan jälkeen hikisenä bussipysäkille, siitä kotiin ja kello alkaa näyttää jo kahdeksaa.

 Kotiin tultuani alan usein joko vielä postamaan ja/tai tekemään kouluhommia. Tälläkin hetkellä vieressä odottelevat kasvatuspsykologian muistiinpanot, jotka ovat vielä keskeneräiset. Sitten saakin alkaa jo menemään nukkumaan. Herää-mene kouluun-tule kotiin-mene nukkumaan on aika keskeinen päivärutiini mulle. Päivät vaan vilisee silmissä ja tuntuu, etten mitään saa aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Bloggaaminen ja lukeminen sujuu kaikilta mukavammin, kun kommenttia kirjoittaessa harkitsee kirjoittamaansa. Asiallinen ja rakentava kritiikki on aina sallittua, mutta järjetön haukkuminen, mollaaminen ja asiattomien kommenttien jättäminen ei. Haluaisitko itse kuulla olevasi ruma, lihava tai maailman huonoin bloggaaja? Et varmastikaan. Pidetään kommentointi asiallisena - näin kaikilla on mukavampaa! :)