sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Muistelmia yläasteajoista

 Muistan sen jännityksen, kun astuin ensimmäistä kertaa yläasteen aulan ovista sisään. En tiennyt, minne mennä, mutta onneksi oli ala-asteen tiivis porukka turvana. Ja voi sitä riemua, kun kuultiin päässeemme samalle luokalle - 7B:lle. Samalle luokalle tulivat myös Emmi ja Jenni, jotka asuivat samalla paikkakunnalla, mutta jotka kävivät ala-asteen eri koulussa. Meistä tuli ystävyksiä jälleen: olimmehan olleet ystäviä jo eskarissa!

 Muistan, miten hitaasti ensimmäinen vuosi meni. Siihen sisältyi toivoton ihastuminen ysiluokkalaiseen hurmuriin ja tietenkin tutustumista koko luokkaan. Muistan vielä kotitaloustunnit - silloin oli aina hauskaa. 


 Kahdeksas ja yhdeksäs luokka menivät talvisin vessassa piilotellessa. Ängettiin isolla porukalla pieneen vessakoppiin ja toivottiin, että ulos häipyessä kukaan opettaja ei olisi kyttäämässä. Eräällä kerralla mentiin myös lokerikoille ja eräs opettaja bustasi meidät, koska pidettiin liikaa ääntä. "Pitäkää hiljempaa ääntä ens kerralla ni teitä ei löydetä", kehotti hän.

PicMonkey Collage

 Ja ne kaikki tyttöjenillat ja yökyläviikonloput - ne vasta hauskoja olivatkin! Valvottiin Marilla aina aamuun saakka eikä juttu loppunut koskaan kesken. Niitä iltoja kaipaan: oli aina niin älyttömän hauskaa!

Yläasteella mulla oli rautainen itsetunto. Näytin omasta mielestäni hyvältä ja se riitti. Olin hyvä koulussa enkä lintsannut koskaan. En ole koskaan ollut edes jälki-istunnossa.

PicMonkey Collage9

 Yläasteaikoina oli siistiä myös se, että harvalla oli älypuhelin addiktio. Ei me roikuttu kännyköiden parissa välituntisin, iltaisin mentiin roikkumaan meseen. Kaipaan toisaalta meseä ja normaaleja kunnon tekstiviestejä - paniikissa laskeskeltiin, kuinka monta viestiä on jo mennyt tekstiviestipaketista.

 Jouluisin ostettiin jokaiselle kaveriporukan tytölle joululahjat. Eräänä jouluna Mari taisi saada kahdet yösilkkibokserit, ellen väärin muista.

 Yllättäen yläaste oli jo loppumassa. Haettiin viimeisiä kokeita opettajilta ja harjoiteltiin meidän Tean Tytöt tykkää -biisiin sovitettua kappaletta. Joka failasi aina alussa, mutta onnistui lopulta kuitenkin hyvin. Sen jälkeen olikin aika lähteä ysibileisiin.

Yläaste oli aika kultaista aikaa. Meillä oli hauskaa, meillä oli ihanan tiivis tyttöporukka. Se oli ihanaa aikaa. 

4 kommenttia:

  1. Kahdet ihan samanlaiset silkkiboxut vielä kaiken kukkuraks, hah! :D On kyllä ikävä mein tyttöjeniltoja, pakko taas pitää perinteiset sleepoverit tai ees kunnon höpöttelyhetki porukalla MAHDOLLISIMMAN PIAN :) <3 t. Mari

    ps: Koska oon laiska enkä jaksa kommentoida erikseen tohon uudempaan postaukseen: Nauran sulle ku oot alkanu kattomaan BB:tä >:) Mua pilkattu typerästä riippuvuudesta joskus, kjeh, kuinkas kävikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttöjenillat oli niin ihania :)! Täytyy pitää kyl mahd. pian!
      Myönnän, että kadun nyt sun haukkumista riippuvaiseks :D Nyt oon kyl itte!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Älä muuta virka! Yläasteella oli oikein hauskaa :D

      Poista

Bloggaaminen ja lukeminen sujuu kaikilta mukavammin, kun kommenttia kirjoittaessa harkitsee kirjoittamaansa. Asiallinen ja rakentava kritiikki on aina sallittua, mutta järjetön haukkuminen, mollaaminen ja asiattomien kommenttien jättäminen ei. Haluaisitko itse kuulla olevasi ruma, lihava tai maailman huonoin bloggaaja? Et varmastikaan. Pidetään kommentointi asiallisena - näin kaikilla on mukavampaa! :)