Tuntui aluksi todella hassulta kutsua tätä asuntoa kodiksi! Mutta nyt koti-sana on tilannekohtainen. Jos lähetän Joonakselle viestin "Ootko kotona?" tarkoitan sillä tätä asuntoa, en hänen lapsuudenkotiaan. Joskus toi kyllä puhelee paljon, että hän on kotona enkä oikein tiedä, missä se luuraa milloinkin. Onko se meidän kodissa vai toisessa kodissaan käymässä? Puhun lapsuudenkodistani yhä kotina, mutta siinäkin on merkitysero.
Kotona on mukava olla. Meillä on tietyt rutiinit päivinä, jolloin ollaan molemmat vaan kotona. Iltaisin katsotaan yhdessä BB (en ole koskaan ennen katsonut BB:tä ja nyt olen... Huoh.), lauantaisin yleensä mennään saunaan ja muuten vaan puuhaillaan omia juttujamme samassa tilassa - se on musta varsinkin tosi kivaa. En enää jaksa kyhnätä toisen kyljessä koko ajan kiinni, molemmilla on omaa ja yhteistä aikaa sopivassa suhteessa.
Täällähän oltaan oltu kohta kolmisen viikkoa. Pikkuhiljaa alkaa sujua jo tämä yhdessäolo. Tavarat löytyvät nopeasti eikä tunnu oudolta, että kymmeneltä alkaa hiljaisuus. Ainoa asia, mikä yllätti, oli ruoan hinta - tiesin sen olevan kallista, mutta en ollut sisäistänyt, että näin kallista. En tajunnut, että voin joutua käymään viikossa parikin kertaa kaupassa, koska maito loppuu nopeasti tai minulla ei ollutkaan kaapissa niitä juttuja mitä luulin. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.. Ensimmäinen viikko meni ruokakaappeja täytellessä. Nyt kävivät äiti ja pikkusisko kavereineen kylässä ja kyllä jääkaappi taas on täynnä: Kiitti äiti! Olin ennen todella vastahakoinen tarjoustuotteisiin tai halvempiin merkkeihin - nyt kiitän Jumalaa X-trasta ja Pirkasta sekä tietenkin Lidlistä. Se on taivaanlahja opiskelijalle.
Mulle siivoaminen ja muu kodin ylläpito ei oo tuottanut ongelmaa, koska tykkään muutenkin siivota ja järjestellä. En kestä epäjärjestystä varsinkaan tiskipöydällä ja keittiötasolla, joten olenkin ruoan jälkeen aina täyttelemässä astianpesukonetta tai tiskaamassa vuokia. Pyyhin neuroottisesti pintoja ja kuuraan vessassa. Pesen pyykkiä kymmenen litran ämpärissä selkä vääränä ja järjestelen tavaroita, koska tuo viltti on tuossa ja tuolien kuuluu olla näin. Älkää ymmärtäkö väärin, en minä kaikkea yksikseni tee! Joonas tekee aina sen homman, mitä minä inhoan - lattian kuivatuksen suihkun jälkeen. En osaa meidän lattiankuivauslastalla lapioida sitä vettä viemäriin, joten annan tuon avokin tehdä sen homman. Joonas petaa myös sängyn, inhoan sitäkin hommaa. Joonas jaksaa aina kiltisti syödä mun tekemää ruokaa eikä oo tyrmänny sitä, se on kivaa. Siltikään hän ei osaa sanoa, mitä me syödään ens viikolla, kun yritän suunnitella ruokalistaa.
Meillä menee täällä siis hyvin ja tämä alkaa tuntua kodilta. Olen ollut hyvin yllättynyt, etten ole unohtanut avaimia kertaakaan enkä hävittänyt niitä. Meidän hississä tuoksuu mun mielestä vanilja (Siirin mielestä voimistelusali), asunnossa tuoksuu pulla ja iltaisin ennen kun alamme nukkumaan, kyselen Joonakselta hölmöjä filosofisia kysymyksiä, joista se menee ihan sekaisin. "Nähdäänkö me kaikki värit samalla tavalla? Näätkö sä esim. saman punasen kun mä...." Tämä on meidän ihana pikkukoti. Täällä on mukavaa.
Ja kyllä, asuntopostauksen teen heti kun tenttikiireiltäni ehdin! Haluan saada aikaan hyvännäköisen postauksen, jossa olisi hyviä kokonaisuuksia, joten malttakaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Bloggaaminen ja lukeminen sujuu kaikilta mukavammin, kun kommenttia kirjoittaessa harkitsee kirjoittamaansa. Asiallinen ja rakentava kritiikki on aina sallittua, mutta järjetön haukkuminen, mollaaminen ja asiattomien kommenttien jättäminen ei. Haluaisitko itse kuulla olevasi ruma, lihava tai maailman huonoin bloggaaja? Et varmastikaan. Pidetään kommentointi asiallisena - näin kaikilla on mukavampaa! :)