Minun päiväni 17.2

06:30 Herätyskello soittaa. Eikun vaan saman tien ylös, ei auta muu. Noin kymmenen minuutin päästä syön aamupalaa ja selailen samalla sosiaalisia medioita. Seitsemältä Joonaskin nousee ylös ja alkaa ottamaan verhoja pois. Meille tulee lämpökuvaus-työntekijöitä, joten huonekaluja on siirrelty ja verhotkin otettu pois. Noin varttia yli seitsemän alan meikkaamaan, ulkokamppeet vedän päälle noin puolelta.

07:30 Lähden tallustelemaan kohti bussipysäkkiä. Musiikki pauhaa kuulokkeissa ja huomaan, että tuttu, samalla bussipysäkillä bussia odotteleva kävelee miltei perässäni. Ohitan ne samat lapset, jotka joka aamu kävelevät minua vastaan. Yritän kävellä tavallista hitaammin, sillä en halua "ehtiä" ruuhkabussiin vaan odotan suosiolla seuraavaa bussia.

07:55 Bussi tulee ja hyppään kyytiin. Huomaan bussissa olevan eräs tuttu tyyppi suomen luennoilta, joten nappaan kuulokkeet pois korvista ja jutustelemme koko matkan. Hyppäämme kyydistä Tuomiokirkolla ja kävelemme samaa matkaa koululle, koska meillä on sama luento aamulla.

08:30 Ensimmäinen luento alkaa. Kurssi käsittelee suomen lauseoppia. Teemme tottuneesti muistiinpanoja, mutta luennon loppupuolella teemme harjoitustentin, josta olimme aiemmin sopineetkin. En tiedä, miten se meni, mutta nyt ainakin tiedän, mitä tuleman pitää ja miten valmistautua tenttiin.

10:15 Seuraavan luennon aika. Käyn nopeasti tulostamassa ja tulostusreissulla mukaani tarttuu myös jokin outo viron kielen harjoituskirja, jonka sai ottaa mukaansa. Ehkä siitä on myöhemmin jotain hyötyä. Luennolle olen tehnyt translitteraation Agricolan tekstistä, ja käymme yhdessä töitämme läpi. Vertailemme parini kanssa tekstejämme, ja minä teen korjauksia.

12:00 Näen tandem-parini. Meillä on aikaa vain tunti, mutta käytämme ajan tehokkaasti ääntämisharjoituksiin. Tällä kertaa tapaaminen oli suomipainotteinen.

13:00 Kiirehdin toiselle puolelle kampusta, koska olen luvannut meneväni myymään Muusan myyjäisiin. Aika kuluu mukavasti rupatellessa ja asiakkaita palvellessa. Maistoinpa myös fetapiirakkaa, jota meillä oli myytävänä - se oli oikein hyvää!

15:00 Myyjäiset loppuvat. Ennen kuin lähden, jään auttamaan siivoamisessa ja viemme yhdessä tavaroita varastoon. Sen jälkeen lähden tallustelemaan kohti bussipysäkkiä.

16:00 Olen miltei kotona. Alan tekemään ruokaa ja katselen samalla kotona olevaa kaaosta, koska huonekalut on pitänyt siirtää. Joonas tulee kotiin, laitamme verhoja takaisin ja syömme. Syömisen jälkeen siirrämme sohvan ja sängyn takaisin paikoilleen.

19:00 Menemme saunaan ja saunasta tultuamme alamme katsoa Plump Fiction -elokuvaa, joka parodioi Pulp Fictionia. Sen parissa meneekin pari tuntia ja hieman ennen kymmentä menemme nukkumaan, koska aamulla on taas aikainen herätys.

Tässä minun päiväni! Se ei ollut mikään erityinen, mutta tekemistä piisasi kyllä. Jos olisin vielä kotona opiskellut, niin olisi tullut enemmän täytettä tähänkin postaukseen.

Koulukuulumisia

Koulun parissa riittää kyllä vilinää ja vilskettä, kun opiskelen tässä periodissa kuudella eri kurssilla. Hommaa ei siihen nähden ole vielä ollut hirveästi, mutta koputan varmuuden vuoksi puuta. Onneksi yksi kurssi on sellainen, joka suoritetaan vain kirjoittamalla pienoisesseitä kahden viikon välein. Muuten olen korviani myöten täynnä suomea, jota minulla on paljon. Tätä onneksi painottaa yksi luentosarja, josta saan muutaman opintopisteen.

Tänään minulla on Tekstityön tentti, jossa käsitellään oikeinkirjoitussääntöjä ja kielenhuoltoa. Aihe itsessään on todella mielenkiintoinen, ja motivaationi on tätä kurssia varten kohonnut, sillä tiedän, että joudun tulevaisuudessani tarvitsemaan tätä taitoa ja tekemään kielenhuoltoon liittyviä tehtäviä. Tämän kurssin vuoksi suomen kieli sivuaineena ei tunnu enää niin hirveältä, mutta silti suomi tuntuu vielä takkuilevalta ja kyllästyttävältä. Tällä samaisella kurssilla myös työskentelemme yhdessä Turun Sanomien toimittajien kanssa, ja se tuntuu erittäin mielenkiintoiselta.

Olemme myös eräällä toisella suomen kielen kurssilla päätyneet käyttämään sähköistä oppimisympäristöä. Mielestäni tällainen uusi oppimistapa on hyvin hyödyllinen, sillä tulevaisuudessa mitä luultavimmin tullaan siirtymään uusiin ja erilaisiin oppimistapoihin, sähköisiin varmaankin hyvin vahvasti! Olen myös näillä kursseilla oppinut käyttämään tietokonetta muistiinpanojen kirjoittamiseen. Olen huomannut, että se sopii minulle paperisia muistiinpanoja paremmin, koska pystyn keskittymään paremmin. Olen myös tämän vuoden aikana oppinut jo jonkin verran itsestäni oppijana sekä olen oppinut lukemaan tentteihin eri tavalla - se on aika hienoa mielestäni!

Aloitin myös venäjän opiskelun, sillä tarvitsen opintopisteitä kansainvälisyys-opintoihini. Hyppäsin suoraan alkeiskurssi II:lle, sillä alkeiskurssi I ei olisi sopinut aikatauluihini syksyllä (tulisi ihan liian kiire). Olen myös tämän kurssin innostamana liittynyt kieli- ja kulttuuri tandemiin, jossa työskentelen venäläisen opiskelijan kanssa. Hän opettaa minulla venäjää, ja minä hänelle suomea. Aiomme tavata kaksi kertaa viikossa, sillä tahdomme molemmat saada suoritettua tandemin 2 opintopisteen laajuisena. Olen jo innoissani tulevasta, koska saan samalla hyvää kokemusta opettamisesta sekä opin itse samalla venäjää. Ainakin tandem-parini on mukava!

Mitä itse asiassa olen oppinut tämän lukukauden aikana? Olen oppinut itsestäni järjettömästi jo muutamassa kuukaudessa. Olen suhteellisen varma tulevan kandini aiheesta (toki se saattaa muuttua, mutta olen ainakin 95 prosenttisesti varma), tiedän, mitä tahdon opinnoiltani ja tulevaisuudensuunnitelmani vahvistuvat jatkuvasti. Tiedän, mitä tahdon tehdä! Tiedän, miten pääsen tavoitteisiini. Olen ollut myös yllättynyt siitä, että vaikka tänä vuonna saan ihan huikean määrän opintopisteitä, en ole väsynyt. Ehkä tämä opiskelutahti ja varsinkin se, että kaikki työ on vaivanarvoista (koska se suuntaa tulevaisuuteeni!) auttavat minua jaksamaan kaikki kurssit läpi kunnialla. Olen opiskelijana keskiverto, jos arvosanojen perusteella ajatellaan, mutta en enää jaksa kärvistellä "huonon numeron" pelossa. Minä kelpaan näin, pyrin vain parhaimpaan, mihin minä pystyn. Minun parhaani on se, että saan numeroita, jotka kelpaavat eteenpäin pyrkimiseen.

Hyvää ystävänpäivää!

Tänään on ihana ystävänpäivä, jolloin viimeistään tulee mietittyä ystävien merkitystä. En saanut tähän postaukseen kuin yhden, sillä tällä koneella ei ole mitään kuvia. Ystävien arvostus ei kuitenkaan ole riippuvainen kuvien määrästä vaan niistä yhteisistä muistoista ja yhteisistä jutuista. Itse olen enemmän kuin kiitollinen kaikista asioista, mitä olemme ystävieni kanssa kokeneet. Iloja, suruja, matkoja ja illanistujaisia. Muistelen yhä lämmöllä kaikkia yläasteaikaisia tyttöjeniltoja!

Opiskelut ovat vieneet kaikkia ystäviä eri suuntiin - eikä tietenkään negatiivisessa merkityksessä. Aivan yhtä rakkaita nämä ystävät ovat kuin ennenkin; aina ei vain ehdi nähdä, mutta ajatuksissa ovat usein. Puhun nyt yläasteporukasta, jossa ovat vielä kolme tärkeintä ystävääni: Emmi, Jenni ja Mari. Uskomattoman ihania ihmisiä, niin tärkeitä. Uskon, että nämä ihmiset tulevat pysymään elämässäni hyvin pitkään. Enkä tiedä, mitä tekisin ilman tätä turvaverkkoani - näille ihmisille voin aina puhua ja tiedän, että he kuuntelevat ja ymmärtävät. Muistelen myös lämmöllä skootterikesiä, jolloin kävimme uimassa ja ottamassa aurinkoa harva se päivä. Söimme jäätelöä kirjaston edessä ja istuimme "kortsukopilla". Niin paljon ihania muistoja näiden ihanien ystävieni kanssa. Kiitos teille rakkaat. Alla kuva minusta Emmistä lukioajoilta: sekin oli ihanaa aikaa!

Kuva, jonka Emilia Arola (@emiliasantra) julkaisi 20. 12ta 2013 klo 7.11 PST

Sitten on Turun porukka: Siiri, Meri, Nora ja Laura. Te olette myös ihania. On niin ihanaa, että on kaksi ihanaa ystäväporukkaa. Toinen on kotikodin joukko ja toinen opiskelujoukko. Molemmat ovat yhtä tärkeitä. Tästä porukasta olen saanut tukea opiskeluihini ja elämään opiskeluiden ulkopuolella. Olemme kahvitelleet, kyläilleet ja opiskelleet yhdessä. Ne ovat suuriapieniä asioita, joita arvostan joka päivä.

And happy Valentine's day! ♥ En ole ajatellut ystävänpäivää koskaan niin vahvasti rakkauteen kohdistuvana päivänä vaan nimenomaan ystävyyteen ja ystävärakkauteen perustuvana. Ajattelin kuitenkin, että toivotan myös ihanaa rakkaus-ystävänpäivää Joonakselle! Olet ihana, rakas. Meilläkin on niin paljon kaikkia ihania muistoja: reissut Helsinkiin ja Poriin, yhteenmuutto ja oikeastaan kaikki ihanat asiat, jotka ovat arkipäiväisiä. Ne merkkaavat minulle erittäin paljon. Kiitos, että olet elämässäni!

Uutta ja erilaista

Hei pitkästä aikaa, lukijat!

Ajattelin tulla päivittelemään tällaisen pienen kirjallisuuspostauksen muodossa. Olen osallisena Nykykirjallisuus-kurssilla, jossa luetaan vähän uudempaa kirjallisuutta kuin mitä yleensä. Ensimmäisenä kirjana, runoteoksena oli Henry Salmenniemen Texas, sakset -teos, joka jätti kyllä aika sanattomaksi. Enkä osaa sanoa, sanattomaksi huonolla vai hyvällä tavalla. Taidan kallistua enemmän kuitenkin siihen, etten pitänyt teoksesta erityisen paljon.

Omalla tavallaan teos oli mukavaa vaihtelua, jotakin virkistävää, mutta flarf-runous ei todellakaan taida olla minun juttuni. En pidä niin modernista runoudesta, kaipaan enemmän kosketus- ja samastumispintaa. Ehkä Texas, sakset sopii sellaisille lukijoille, jotka nauttivat saavuttamattomasta ja epävarmasta, mutta itse en todellakaan nauti. Tahdon aistia kirjailijan äänen ja nähdä tämän kosketuksen. Omalla tavallaan teos on hauska, erilainen. Tässä ongelma piileekin. Jos teos on minusta hauska, se on miltei väistämättä huono. 1/5, ei jatkoon.

Kuva, jonka Emilia Arola (@emiliasantra) julkaisi 2. 02ta 2016 klo 5.18 PST

Tänään satuin Prismassa käydessäni kiinnittämään huomiota ale-kirjoihin. Onneksi ryhdyin tutkiskelemaan, sillä satuin löytämään Pauliina Rauhalan Taivaslaulu-teoksen suhteellisen halvalla. Tämä kirja on ollut must read -listallani jo pitkän tovin, mutten ole raaskinut ostaa aiemmin. Nyt tämä ihana kirja on kuitenkin hyppysissäni. Tämä on teemaltaan sellainen teos, jota en ole lukenut - oikeastaan olen lukenut, mutten ole perehtynyt syvällisemmin. Ties vaikka tämän teoksen jälkeen innostun lukemaan enemmänkin samaa aihepiiriä käsitteleviä teoksia.

Olen lukenut kirjaa tänään yli puoleenväliin, mutta päätin säästää huomisellekin jotain. Tähän mennessä kirja on ollut mahtava ja ajatuksia herättävä. Moni on kuvannut ahdistavaksi, mutten ole vielä eläissäni lukenut yhden yhtäkään kirjaa, joka olisi minua ahdistanut. Eikä tämäkään tunnu sellaiselta. Olen rakastunut päähenkilöihin, Aleksiin ja Viljaan. Uskonto on tietenkin vahva pääteema tässä teoksessa, mutten viitsi kertoa asiasta enempää, mikäli joku tahtoo lukea kirjaa ilman sen kummempia ennakko-oletuksia. Olen tähän mennessä nauttinut kirjan koruttomasta kerronnasta ja siitä, että teksti on sujuvaa ja soljuvaakin, toisaalta. En pidä liian abstraktista kerronnasta, mutta tämä teos yhdistelee yksinkertaista kerrontaa sekä kuvainnollisempaa tyyliä. 4,5/5 tähän mennessä - JATKOON!

Itsetunnosta ja ulkonäöstä

Moni onkin seuraillut postauksiani Isotretinoin Actaviksesta ja sen käytöstä. Viimeisen Isotretinoin pillerini söin joulukuun alussa, ja en voisi olla tyytyväisempi. Ihoni on kunnossa, itsetuntoni koheni kummasti. Nyt hämmästelen jatkuvasti peilistä ihoani ja en voisi olla iloisempi siihen, mitä aamuisin siinä kirkkaassa kylpyhuoneen valaistuksessa peilistä näen. En olekaan asiasta pahemmin postaillut, koska ongelmia minulla ei ihoni kanssa tällä hetkellä ole.

Ryhdyin kuitenkin pohtimaan ihon ja itsetunnon kytköksen siivittämänä, mistä minun itsetuntoni muodostuu. Päädyin siihen, että iho ei olekaan loppujen lopuksi niin suuri osa omaa varmuutta itsestäni kuin luulin. Toki ihon parantuminen on kohottanut itsetuntoani, mutta mielestäni itsetuntooni vaikuttavat niin monet osatekijät ihon rinnalla. Kuten meikki.

Olen monia vuosia pitänyt meikkaamisesta ja varsinkin viimeisen vuoden ajan olen sisällyttänyt meikkiini silmienrajaukset. Nykyään en näe itseäni kauniina ilman normaalia silmämeikkiäni; mistä mahtaa johtua? Minun itsetuntoni kohoaa varsin paljon jo pelkän meikin avulla. Toki voin olla ihan luontevasti ilman meikkiäkin, mutta en näe itseäni kauniina ilman. Joskus kuitenkin lomalla, kun olen ollut monia päiviä ilman meikkiä ja olen nukkunut ja levännyt, saatan näyttää omasta mielestäni kauniilta. Täytyy olla kuitenkin useita päiviä meikkivapaata, jotta iho näyttää kauniilta ja tasaiselta! En sanoisi itseäni kuitenkaan meikin orjaksikaan, koska voin hyvin olla ilmankin. Minulle on kuitenkin tärkeää tuntea oloni kauniiksi. Jos meikki saa minut tuntemaan oloni varmemmaksi, miksen käyttäisi sitä.

Kuva, jonka Emilia Arola (@emiliasantra) julkaisi 12. 12ta 2015 klo 1.37 PST

Olen valitettavasti sortunut vertailemaan itseäni ulkonäöllisesti muihin. Tiedättehän Instagramit ja Ask.fm-sovellukset? Nämä molemmat somet pursuavat toinen toistaan upeampia ihmisiä - kun taas on allekirjoittanut, joka näyttää omasta mielestään selfieissä perunalta. Joko en vain ole vielä ymmärtänyt, miten häikäisevän upea selfie otetaan tai sitten vain en ole yhtä kaunis kuin he, joiden kuvia katselen ihastellen. 

Tunnen kateellisen pistoksen rinnassani, kun näen kauniita tyttöjä meikki-yhteistyökuvissa. Minua harmittaa, etten itse ole "tarpeeksi kaunis" yhteistyöhön meikkifirmojen kanssa. Ei se nyt mikään minun unelmani ole, eikä edes tavoite, mutta jostain syystä tunnen alemmuudentunnetta näitä tyttöjä kohtaan. Itsetuntoni ei kuitenkaan murene, vaikken olisikaan yhtä kaunis median mittapuulla saatikka että minulla olisi tuhansia seuraajia, mutta silti itsetuntoani vihloo.

Toki on paljon päiviä, jolloin olo on kaunis, mutta hyvin usein tunnen oloni jotenkin säälittävän harmaaksi Instagram-kaunokaisten (sekä oman lähipiirini kaunokaisten) piirissä. Minulla on selvä visio, miltä tahtoisin näyttää, mutta en tiedä, pystynkö sitä koskaan toteuttamaan. Yllä on selfie minusta. En tiedä, pidänkö kuvasta tai itsestäni siinä, mutta ilmeisesti pidän itsestäni kuitenkin sen verran, että olen tämän Instagramissa julkaissut. Myöhemmin poistelen selfietä, joista en enää pidäkään. Tässä kuvassa, vaikkakin filtterin kera, näytän vähän enemmän siltä, miltä tahdonkin näyttää. Ehkä kauneusihannettani käsittelevä postaus olisi paikallaan?

Kliseinen "New Year, new me" -postaus

Kuva täältä.

Kuva liittyy itse asiassa kahteen asiaan. Toinen asia on se, että ehkä minä aloitan oman kirjani kirjoittamisen. Olen jo niin kauan haaveillut omasta romaanista, omasta kirjasta. Ehkä minä aloitan kirjoittamiseni tammikuussa, ehkä myöhemmin. Kuka tietää, mutta sellainen ajatus minulla on, että ehkä vuosi 2016 on kirjoittamisvuoteni.

Toinen ajatukseni on, että minulla on 365 päivää (oikeastihan minulla on selkeästi enemmän) tehdä itsestäni sellainen kuin tahdon. Tahdon kerrankin saada niin paljon motivaatiota, että saan tehtyä itsestäni parhaan mahdollisen Emilian. Niin ulkonäöllisesti kuin henkisestikin. Olen pohtinut tätä asiaa tässä jouluna ja hieman sitä ennenkin ja olen tullut siihen tulokseen, että miksei 2016 voisi olla juuri se vuosi. Myönnän, etteivät edelliset vuodet ole olleet mitään erityisen tuloksellisia varsinkaan ulkonäön suhteen, mutta toivon, että saan ensi vuonna boostia kaikkeen, jotta voisin olla mahdollisimman viehättävä omaan silmääni.

Enkä nyt tarkoita tällä, että tämä ulkonäkö liittyisi vain vartalooni. Mielestäni on tärkeää myös meikata ja laittautua sillä tavalla kuin tahtoo. Minä olen siinä jo hyvällä mallilla, mutta vaatteiden ja muiden kanssa hieman junnaa. Tiedän, ettei kukaan kehota minua laihduttamaan, mutta fakta on se, että tässä vaiheessa ylipainolle on tehtävä jotakin. En ulkonäöllisesti ole vielä mikään erityisen hirvittävä, mutta entä jos jonain päivänä en enää mahdukaan normaalien kauppojen vaatteisiin. Tahdon tehdä muutoksen nyt, edes jonkinlaisen, jotten paisu ihan äärettömiin mittasuhteisiin.

Minun suunnitelmissani on siis se, että tahdon viihtyä omana itsenäni. Olla sellainen Emilia, jona viihdyn. Viihdyn kyllä nytkin, mutta aina sitä voi viihtyä paremminkin. Ehkä tämä on sellainen julkinen lausuma, etten pääse repsahtelemaan hirveän usein.

Hyvää vuotta 2016!

Kilpailun ja vertailemisen pyhä kombinaatio: "Pitää olla parempi"

Keskustelimme tässä taannoin kaveriporukkamme yhteisessä ryhmässä arvostelusta ja itsensä vertaamisesta toisiin sekä näistä johtuvasta kilpailusta. Pääasiassa pohdiskelimme sitä, miten helposti itseään tulee verrattua muihin esimerkiksi kouluarvosanojen kohdalla. Eräs kavereistani sanoikin, että vertailua tapahtuu hyvin usein tiedostaen sekä tiedostamatta. Hyvin usein tulee mietittyä, että "tuo sai paremman kuin minä" tai että "olenpas hyvä, kun sain paremman kuin tuo toinen".

 

Pohdimme mikä merkitys arvosanoilla tosiasiassa edes on. Minun on varsinkin ollut vaikeaa hyväksyä se, etten olekaan enää paras - olen ehkä keskiverto opiskelija arvosanojen perusteella. Välillä otan aika kovastikin itseeni, jos joku saa paremman arvosanan kuin minä, vaikka olisin lukenut kuin hullu. Mistä minä tiedän, kuinka paljon toinen on lukenut ja miten hän on lukenut? Jo tässä vaiheessa alkaa vertaaminen ja kilpailu: Pitää olla parempi.

 

Kysymys kuuluu, että miksi pitää olla parempi. Miksi tahdon olla parempi kuin muut? Mitä sillä saavutan? Vastaushan on, etten saavuta sillä mitään enkä keksi mitään syytä sille, miksi tahtoisin olla parempi. Minun ei tarvitse todistella arvosanoillani mitään, vanhempani eivät odota tiettyjä arvosanoja enkä itsekään ihan ymmärrä, miten viitosrivi sievän kolmosrivin sijaan muuttaisi elämääni radikaalisti. Se ei muuta minun elämääni, koska ne ovat vain arvosanoja, joita ei kysellä myöhemmin elämässäni. Kouluasioissa vaaditaan joskus tiettyä keskiarvoa tai vastaavaa, mutta entäpä elämässä koulun ulkopuolella. Ei kukaan pysäytä minua kadulla ja vaadi saada tietää, mikä mahtaa olla minun perusopintojeni keskiarvo.

 

Ja mitä saavutan kilpailulla, jossa vertailen itseäni muihin? Saavutanko sillä yhtään sen parempaa menestystä elämässäni? En, saatan ehkä päätyä katkeruuteen ja kateuteen. Itse olen hyväksynyt, ettei minun tarvitse olla paras kaikessa eikä edes parempi. Minulle riittää, että olen tarpeeksi hyvä opintojeni ja tulevaisuuteni kannalta. Tuntuu ehkä tyhmältä todistella tällaista itselleni, mutta välillä tarvitsee mustaa valkoisella, jotta suostuu ymmärtämään, ettei kilpailu johda mihinkään erityisen hedelmälliseen lopputulokseen. Itse huomaan ainakin vain harmistuvani kilpailusta: inhoan kilpailua, en pidä siitä lainkaan. En pidä myöskään arvosanoilla leveilystä - sekin tuntuu inhottavalta enkä itsekään sitä harrasta.

 

Joitain kilpailu ehkä motivoi, mutta itse yritän opetella pois tästä turhuudesta. En tahdo vertailla itseäni muihin, koska siitä seuraa vain pahaa mieltä, jos on huonompi - toisaalta vertailu tekee hallaa myös itselleen, vaikka olisikin se menestyneempi osapuoli. Siinä alkaa arvottamaan elämäänsä pelkästään muiden kautta ja muihin peilaten: Olen saavuttanut elämässäni jo paljon, sillä olen ollut aina parempi siinä ja siinä kuin toiset. Minun mielestäni tuo ei kuulosta erityisen hyvältä, mutta mikä minä olen sanomaan.

 

Ehkä postauksen pointtini on, että kilpailu on turhaa. Joillekin se toimii motivaattorina, mutta onko se kaikista viisain motivaattori. Minusta tärkeintä on tavoitella itselleen tärkeitä asioita ja pärjätä juuri niin hyvin kuin pystyy. Itseään voi tsempata ja itseään vastaan voi kilpailla. Tavoitteeni ei enää ole saada mahdollisimman hyviä numeroita, minun tavoitteeni on edistyä opinnoissani mahdollisimman hyvässä aikataulussa.

Huomenna alkaa loma!

Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa - huomenna minulla on klo 12 tämän vuoden viimeinen tentti. Sen jälkeen alkaa muutaman viikon mittainen loma. Mietin jo nyt, että mitäs ihmettä minä oikein sitten teen, kun ei tarvitsekaan pakertaa koulutöiden parissa. Mutta siitä ei ole huolta, "onneksi" tammikuussa alkaa taas kunnon koulutyörupeama, jolle näkyy loppu vasta huhtikuun loppupuolella. Sille suurimmalle ja pahimmalle täyden kalenterin ajalle siis!

Tänään oli viimeinen luento ja tuntuu vähäsen hassulta, että toisen vuoden syyslukukausi oli sitten siinä. Nyt luen hiki hatussa vielä tähän viimeiseen Tekijyys ja lukijuus -tenttiin ja yritän keskittyä, vaikka loma jo siintääkin mielessä. Yritän miettiä jo, mitä huomenna tekisin tentin jälkeen. Otanko ansaitut nokoset, siivoanko vai ryhdynkö taas katsomaan Teho-osastoa? Hälläväliä, koska huomenna minun ei ainakaan tarvitse opiskella. En edes tiedä, miten tuo tentti tulee menemään, mutta läpi aion päästä. Jos menee huonosti, menen uusimaan, mutta uusinta tapahtuu vasta ensi vuoden puolella! 

Odotan jo innolla joulua, koska silloin saan hyvällä omallatunnolla levähtää ja makoilla sohvan nurkassa. Ei ole stressiä tulevista tenteistä tai kotitehtävistä, saa vain olla. Huomaan vasta nyt, että olen koko syksyn ajan käynyt alitajuisesti koulua kotonakin - mietin jatkuvasti, koska teen minkäkin tehtävän ja kuinka paljon minulla vielä on tehtävää. Toisaalta olen ollut myös erittäin ylpeä itsestäni, sillä jaksoin tehdä tällaisen määrän opintopisteitä. En olisi itsestäni uskonut.

Ensi vuoden aikataulutukset aiheuttivat kylmän hien valumisen, mutta kyllä sekin siitä sitten helpottaa, kun pääsee taas koulurytmiin. Kevääni tulee olemaan erityisen suomi-painotteista (hyi) sekä aloitan kansainvälistymisopintoni venäjän parissa (jee). Toki kalenteriin mahtui myös kotimaista.

Mutta nyt minä jatkan vielä kertaamista, huomenna koittaa loma ja minä olen jo puoliksi lomalla. Onkos teistä monella jo alkanut joululoma?

JOULUVIIKKOKALENTERI: Joulurutiinit

Meillä ei ole erityisen vankkumattomia rutiineja joulun aikaan, mutta muutamia perinteisiä juttuja sentään löytyy. Kuusi jakaa mielipiteitä ja tapoja aika vahvasti, ainakin mitä olen itse kysellyt muilta. Meillä joulukuusi tuodaan sisälle vasta 24.12 ja se koristellaan aamulla. Näin on ollut niin kauan kuin muistan. Minä ja Paukki koristellaan kuusi, sekin kuuluu asiaan. Iskä laittaa (ja selvittää) kuusenkynttilät ja äitiä en ole moneen vuoteen nähnyt edes koristelemassa kuusta sen enempää. Se on meidän kolmen homma! Ennen kuuseen tuli ties mitä kaikkea, mutta nykyään meillä on vain kynttilät ja sinisiä palloja. En edes muista, että onko meillä tähteä. Ja siis tosiaan, sanomattakin selvää, että tämähän on ihan oikea kuusi. Aina on ollut ja aina on tuleva.

Emme käy joulukirkossa, mutta kahdella eri hautausmaalla kylläkin. Viime vuonna taidettiin käydä kauemmalla hautausmaalla jo edeltävänä päivänä, mutta lähemmällä hautausmaalla on minun ja iskän ollut tapana käydä aattona ennen ruokaa. Käydään viemässä kynttilät ja suditaan lunta pois haudan edestä. Jollain kummallisella tavalla pidän siitä levollisesta tunnelmasta hautausmaalla, varsinkin jouluaattona. On niin rauhallista. 

Aamulla saatetaan käydä hakemassa vielä joitakin ruokia kaupungilta, jos jotakin on jäänyt uupumaan. Se väentungos on jotakin niin ihastuttavaa, että oikein sydäntä lämmittää. Muuten pysytään kotosalla, kotona on mukavaa olla yhdessä.

Ruokailuun ei kuulu sen kummempia perinteitä. Samoja ruokia toki on vuodesta toiseen, mutta se on vain hyvä. Jälkiruokaa meillä ei normaalisti ole, koska ruoasta tulee muutenkin jo sellainen mukava ähky, ettei siihen päälle enää kahvia ja herkkuja mahtuisi. Vasta illemmalla keitellään kahvit. Ruokapöydässä on kaikkia perusjouluruokia, itse tosin kierrän kaikki laatikot kaukaa. Sekä rosollin. 

Ennen ruokaa on valokuvaushetki, jota varten pynttäydytään. Tosin se ei kyllä niissä kuvissa näy, sen verran hirveitä otoksia ainakin meikäläisestä päätyy valokuvatiedostoihin. Joka vuosi yritetään löytää hyvä valotus ja mahdollisimman hyvä paikka, jotta kaikki mahtuisivat kuvaan. Yleensä parhaimmat kuvat syntyvät, kun kaikki alkavat pelleilemään - siinä on meidän perhe oikeassa olemuksessaan. Sitten vaan alkaa naurattamaan ja kamalia kuvia syntyy lisää. Parhaimpia muistoja tallentuu kuitenkin kameralle, oli niissä sitten triplakaksoisleuka tai ei. Luultavasti on.

Syömisen jälkeen istuskellaan olohuoneessa ja avataan lahjoja. Lapsena rakasti lahjoja ja kyllähän minä ainakin materialistisena ihmisenä hihkun sisäisesti ainakin, jos minua paketeilla muistetaan. Se ei kuitenkaan ole tärkeintä. Kaikkein parhainta on vain olla perheen kanssa. Lahjojen avaamisen jälkeen saa viimeinkin pistää päälle mukavammat vaatteet ja löhötä yhtenä isona kasana koko perheen kanssa sohvalla. 

Tämmöisiä ovat meidän perinteet ja rutiinit!

Playlist for this week

Tässäpä muutama biisi synkkään joulukuuhun! Näitä on tullut kuunneltua ahkerasti viime aikoina.