JOULUVIIKKOKALENTERI: Joulurutiinit

Meillä ei ole erityisen vankkumattomia rutiineja joulun aikaan, mutta muutamia perinteisiä juttuja sentään löytyy. Kuusi jakaa mielipiteitä ja tapoja aika vahvasti, ainakin mitä olen itse kysellyt muilta. Meillä joulukuusi tuodaan sisälle vasta 24.12 ja se koristellaan aamulla. Näin on ollut niin kauan kuin muistan. Minä ja Paukki koristellaan kuusi, sekin kuuluu asiaan. Iskä laittaa (ja selvittää) kuusenkynttilät ja äitiä en ole moneen vuoteen nähnyt edes koristelemassa kuusta sen enempää. Se on meidän kolmen homma! Ennen kuuseen tuli ties mitä kaikkea, mutta nykyään meillä on vain kynttilät ja sinisiä palloja. En edes muista, että onko meillä tähteä. Ja siis tosiaan, sanomattakin selvää, että tämähän on ihan oikea kuusi. Aina on ollut ja aina on tuleva.

Emme käy joulukirkossa, mutta kahdella eri hautausmaalla kylläkin. Viime vuonna taidettiin käydä kauemmalla hautausmaalla jo edeltävänä päivänä, mutta lähemmällä hautausmaalla on minun ja iskän ollut tapana käydä aattona ennen ruokaa. Käydään viemässä kynttilät ja suditaan lunta pois haudan edestä. Jollain kummallisella tavalla pidän siitä levollisesta tunnelmasta hautausmaalla, varsinkin jouluaattona. On niin rauhallista. 

Aamulla saatetaan käydä hakemassa vielä joitakin ruokia kaupungilta, jos jotakin on jäänyt uupumaan. Se väentungos on jotakin niin ihastuttavaa, että oikein sydäntä lämmittää. Muuten pysytään kotosalla, kotona on mukavaa olla yhdessä.

Ruokailuun ei kuulu sen kummempia perinteitä. Samoja ruokia toki on vuodesta toiseen, mutta se on vain hyvä. Jälkiruokaa meillä ei normaalisti ole, koska ruoasta tulee muutenkin jo sellainen mukava ähky, ettei siihen päälle enää kahvia ja herkkuja mahtuisi. Vasta illemmalla keitellään kahvit. Ruokapöydässä on kaikkia perusjouluruokia, itse tosin kierrän kaikki laatikot kaukaa. Sekä rosollin. 

Ennen ruokaa on valokuvaushetki, jota varten pynttäydytään. Tosin se ei kyllä niissä kuvissa näy, sen verran hirveitä otoksia ainakin meikäläisestä päätyy valokuvatiedostoihin. Joka vuosi yritetään löytää hyvä valotus ja mahdollisimman hyvä paikka, jotta kaikki mahtuisivat kuvaan. Yleensä parhaimmat kuvat syntyvät, kun kaikki alkavat pelleilemään - siinä on meidän perhe oikeassa olemuksessaan. Sitten vaan alkaa naurattamaan ja kamalia kuvia syntyy lisää. Parhaimpia muistoja tallentuu kuitenkin kameralle, oli niissä sitten triplakaksoisleuka tai ei. Luultavasti on.

Syömisen jälkeen istuskellaan olohuoneessa ja avataan lahjoja. Lapsena rakasti lahjoja ja kyllähän minä ainakin materialistisena ihmisenä hihkun sisäisesti ainakin, jos minua paketeilla muistetaan. Se ei kuitenkaan ole tärkeintä. Kaikkein parhainta on vain olla perheen kanssa. Lahjojen avaamisen jälkeen saa viimeinkin pistää päälle mukavammat vaatteet ja löhötä yhtenä isona kasana koko perheen kanssa sohvalla. 

Tämmöisiä ovat meidän perinteet ja rutiinit!