Neljäs vuosi rakkautta

 Pystyn palaamaan ajatuksissani vuoteen 2010 ja aistimaan kaiken sen, minkä vuoksi rakastuin. On ihanaa tuntea nostalgiaa, kun on pitkässä parisuhteessa. Äsken tunsin sen uuden ihastumisen tunteen. Heidän haastattelunsa.. Heidän? "Mistä se taas puhunkaan?" Aivan oikein, en poikaystävästäni. Koin äsken jälleen sen tyydyttävän rakkaudentunteen, kun katselin Ville Valon haastattelua.

  Miten paljon tämä mies ja HIM ylipäätään onkaan tuonut elämääni? Sydänsurut selätin kuuntelemalla raapivia rakkauslauluja, onnenhetkinä HIM toimii loistavasti tunnelmanluojana ja ai että. Ei HIMiä kuunnellessa voi olla kamalan surullinen, koska niiden upeiden kappaleiden takana on aina rakkautta ja onnea. Onhan matkan aikana tapahtunut myös syrjähyppyjä. Rakastajia on juossut edestakaisin, mutta aina lopuksi HIM voittaa minut. Reckless Love on sitkeästi kosiskellut, mutta kyllä Ville, Mige, Burton, Linde ja Kaasu ovat ne ykkösmiehet!

  Kyllästyttääkö pitkä suhde? Ehei, ei kyllästytä. Joka päivä löydän jotain uutta. Toki luovuin HIM-seinästäni, koska kaipasin muutosta mutten missään nimessä hävittänyt julisteitani. Kyllä ne vielä ovat tallella ja tulevat olemaankin. Ne ovat rakkaita muistoja ajasta, jolloin koin paljon - tunteita laidasta laitaan, yläaste, lukio... 

  

  Muistan yhä ensimmäisen biisin HIMiltä johon kiinnitin huomiota. Katselin televisiota takkahuoneessa - taajuus pätki kovasti, ja ainoa toimiva kanava oli joku musiikkiohjelma. Yllättäen huomasin jonkun komistuksen pyörivän ruudussa. HIMin Heartkiller sykki ruudulla ja janosin lisätietoa. Mikä bändi, missä, ketä, miksi ääääää. Hymyilytti todella paljon - loppuillan istuin tietokoneen äärellä ja imin vaikutteita heidän vanhoista biiseistään. Right Here In My Arms on varsinkin erittäin rakas kappale, koska mieleeni tulee niin paljon muistoja. Onhan Heartkiller myös. On outoa ajatella, että siitä on niin kauan. Neljä vuotta, ihan pian.

 HIM on aika hyvä kumppani. Neljä vuotta on mennyt kivuttomasti.