Täällä minä olen

Avasin edellisen kerran Bloggerin tekstikentän noin pari viikkoa sitten. Edellisen kerran julkaisin postauksen kesäkuussa. Tekeekö tämä minusta saamattoman vai sanattoman? En oikeastaan edes itsekään tiedä, mistä tällainen hiljainen hetki blogissani johtuu. Olen viimeisen viisi vuotta kirjoittanut blogia välillä aktiivisesti ja ei-niin-aktiivisesti. Joskus sanoja ei vain synny, vaikka aiheita saattaisi olla. Hiljaisuus on kuitenkin hyve - ehkä on parempi olla sanomatta, jos tuntuu, ettei omasta kynästä lähde kuin merkityksettömiä sanoja. Ehkä odotan parempia aikoja!

Tosiaan, mutta täällä minä olen. Olen yhä täällä ruudun takana. Olen aloittanut tuutoroinnin uusien opiskelijoiden parissa ja se on ollut ihanaa. Koko viikko on ollut ihanaa aikaa, koska rakastan tutustua uusiin ihmisiin. Tänään kävelin erään tytön kanssa kohti bussipysäkkiä ja mietiskelin katsellessani yllemme kaartuvia vihreitä puita, miten onnekas olenkaan. Ensinnäkin olin onnekas siinä mielessä, että minulla on mahdollisuus tutustua ja ystävystyä. Enkä edes tiedä, miksi kirjoitan tästä tytöstä tähän postaukseen - ehkä siksi, että häneen minä tahtoisin tutustua. Toiseksi olen onnekas siinä mielessä, että minulla on jo ihana ystävyysverkko kahdessa eri paikassa.

Minä tiedän, missä minä olen ja minne olen menossa. Sekä tässä hetkessä että tulevaisuudessa.

On ollut ihanaa upota jälleen yliopistomaailmaan. Syödä ihanaa kouluruokaa, jutella koulujutuista ja tutustua. Totutella jälleen siihen rytmiin, jota tulen noudattamaan seuraavat kuukaudet. Pidän rutiineista, sillä ne auttavat minua keskittymään ja jaksamaan opinnoissani. Olen saanut lukujärjestykseni suhteelliseen hyvään kuntoon. Jälleen on aika kohdata uudet haasteet, kehittyä ja tietenkin edetä. Aloitan kandin tänä syksynä - se on suuri, mutta ihana edistysaskel minun elämässäni. Hiljalleen palaset loksahtavat paikalleen ja minä voin sanoa kevein mielin, että tänne minä kuulun. Täällä minä olen.