Lähdimme aamulla, no okei, taisi se olla jo iltapäivää, Joonaksen kanssa keskustaan. Kävimme Stockmannilla ja kiertelimme Hansaa joulujuttujen vuoksi. Emme kaupoilla kauaa viihtyneet, mutta käväisimme kuitenkin vielä Gigantissa ja Jyskissä. Oli oikein mukavaa, sillä ei me olla pitkään aikaan käyty yhdessä kaupungilla - syinä muun muassa se, että joko olen ollut lauantaina kotona käymässä tai jotain muuta on tullut eteen.
Kuuden maissa ryhdyin lueskelemaan Aki Ollikaisen Nälkävuotta. En ole vielä lukenut siitä paljoa, sillä en jostain syystä pystynyt keskittymään. Kuitenkin, alkuunsa vaikuttaa erittäin hyvältä, erilaiselta. Erilaisia kirjoja on mukava lukea, koska ne tarjoavat jotain uutta, mistä ei ole lukenut vielä.
Illalla menimme saunaan ja nautimme löylyistä. Teki kyllä hyvää saunoa jälleen, vaikken erityisesti saunomisesta välitäkkään. Nyt päätin syödä muutaman piparin tulevan joulun kunniaksi; on nämä "teolliset" piparitkin ihan jees, mutta ei ne kyllä itsetehtyjä voita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Bloggaaminen ja lukeminen sujuu kaikilta mukavammin, kun kommenttia kirjoittaessa harkitsee kirjoittamaansa. Asiallinen ja rakentava kritiikki on aina sallittua, mutta järjetön haukkuminen, mollaaminen ja asiattomien kommenttien jättäminen ei. Haluaisitko itse kuulla olevasi ruma, lihava tai maailman huonoin bloggaaja? Et varmastikaan. Pidetään kommentointi asiallisena - näin kaikilla on mukavampaa! :)