Kun muutat sä maalta kaupunkiin

 Maalaistyttö täällä hei. Olen tottunut syvään hiljaisuuteen, vähäiseen liikenteeseen ja siihen, että saatan nähdä liikennevaloja hyvällä tuurilla pari kertaa viikossa. En ole tottunut jatkuvaan hälinään ja ihmismassoihin, saatika, että olisin tottunut pyöräteihin. Ajattelin listata asioita, jotka aiheuttivat minussa pienen kulttuurishokin!

1. Hälytysajoneuvot: Meidän kampusalue on ihan TYKSin vieressä. Joka päivä siis hälytysajoneuvot piipittivät ja ulisevat jossakin lähelläni. Aina, kun näin käy jään minä hoomoilasena tuijottamaan ja etsimään äänenlähdettä. En tiedä miksi, mutta hälytysajoneuvoissa on jotain jännää ja niin erilaista. Joskus menen jopa paloauton nähdessäni katsomaan Tilannehuoneen 24h Hälytyslistasta, missä tapahtuu!

2. Pyöräilijät: Maalla ei paljoa ole näitä suhareita. Tai on toki, mutta en joudu varomaan joka sekunti, jäänkö alle vai en. Varsinkin tasa-arvoisten risteyksien ollessa edessä jään suosiolla odottamaan jalkakäytävälle. Harvan pyöräilijän olen nähnyt varovan näissä risteyksissä (eivät kyllä autoilijatkaan paljoa varo). Pelkään, että jonain päivänä pyöräilijä jää muutamassa tietyssä risteyksessä auton alle. Pyöräilijöiden kuuluu yhtä lailla väistää jalankulkijaa suojatien kohdalla, mutta oikeastaan koskaan minun kohdallani ei ole pyöräilijä pysähtynyt. Pyöräilijät ovat ilmeisesti yli-ihmisiä. Toki tämä ei koske kaikkia pyöräilijöitä, mutta liian moni pyöräilijä on minun nähteni tämän kolmen kuukauden aikana vaarantanut sekä itsensä että muun liikenteen. Pyydän pyöräilijöitä siis oikeasti kiinnittämään enemmän huomiota, kun autotietä ajavat. Samat säännöt, jotka koskevat autoilijoita, koskevat teitä myös. 

3. Minua ei väistetä: Kävelijät eivät väistä koskaan. Autoilijat päästävät kyllä ihmeen hyvin tien yli. Itse yritän kävellessäni olla aina kohtelias ja väistän ihmisryppäät ja päästän muutenkin ihmiset ohitse helpommin enkä kulje keskellä jalkakäytävää. On vähän harmittavaa joutua itse rämpimään nurmikon puolella kurassa, kun joku porukka ei suostu siirtymään jonoon edes hetkeksi. Itse siirryn aina jonkun taakse, jos ryhmässä kuljemme. On helpompaa ja mukavampaa kulkea, kun ei tarvitse töniä eikä likaantua.

4. Bussit: Bussit ovat Jumalan lahja. Niitä menee ihanan usein ja vaikka minne. Kotopuolessa menee kaksi bussia hyvällä tuurilla kerran päivässä. Jos silloinkaan. Toki olen itse tottunut hieman ystävällisempiin bussikuskeihin, mutta hei, en mäkään varmaan koko ajan jaksaisi hymyillä metrin leveää hymyä, jos joutuisin ajamaan bussia, pysähtymään koko ajan ja vaan kestämään samaa reittiä tunnista toiseen.

Tällaisiin juttuihin mä törmäsin. En teistä muista tiedä, mutta minä kiinnitin näihin asioihin huomiota!