Niin se aika rientää

 Tuntuu hullulta, että lakkiaisista on jo kuukausia. On tosi vaikea ymmärtää, että tapahtuma, jota kauan odotti innolla on jo ollut kauan sitten. Nyt se ei tunnu enää niin merkittävältä kuin silloin, sillä nyt koen sen vain yhtenä etappina elämässäni. Lakki on vain materiaa, mutta symboloi sitäkin enemmän. Lakki on suonut mulle aivan uskomattoman mahdollisuuden viettää seuraavat viisi-kuusi vuotta Turussa. Ilman tuota valkoista päähinettä en olisi opiskelemassa itseäni unelma-ammattiini. On aika siistiä, että yksi lakki voi olla niin voimakas.

 Ehkä jotain ei kiinnosta höpötykseni yliopistosta ja suuresta onnellisuudestani, mutta minulle se on todella tärkeää. Nyt minä todella palan halusta kirjoittaa tuntemuksistani ja ehkä se helpottaa jonkun muunkin elämää. Fuksivuosi kun on vain kerran.

Niin se aika rientää. Muistan, miten hitaasti vuosi mateli ala-asteella. Seitsemännellä luokalla aika alkoi kulumaan nopeammin. Nyt olen jo käynyt lukionkin. Aika menee aivan tajuttoman nopeasti. Kesän alussa masistelin sitä, miten pitkä aika syyskuuhun oli. Nyt syyskuu kolkuttelee jo ovella. Kesä meni hujauksessa ja nyt olen ollut kaksi viikkoa kokeilemassa yliopistoelämää. Huhhuh. Tunnit saattavat madella, mutta viikot... Viikot vilisevät silmissä. 

 

 On aika hullua, että pian teen kävelylenkkejä ihan muissa maisemissa. Ei enää pelkkää peltoa ja hiekkatietä tai vain kahta suuntaan, joihin kävellä. Toisaalta jään kaipaamaan sitä rauhaa, joka minulla oli kotipuolessa. Onneksi kotiin ei ole pitkä matka, olen aivan liian perhekeskeinen jättääkseni kotikäynnit väliin. Aika on kasvattanut ajatusmaailmaani. Pari vuotta sitten pelkäsin muuttoa. Nyt odotan sitä, pienellä jännityksellä tietenkin.

 Penkkareista on aivan liian kauan. En ymmärrä, minne kuukaudet ovat kadonneet. Ihan kuin olisimme vallanneet ihanan lukiomme viime viikolla. Ihan kuin luokkien sotkeminen talouspaperilla olisi tapahtunut eilen. En ymmärrä. Koska olen viimeksi nähnyt Marin, joka seisoo kuvassa vierelläni? Juhannuksenako, ihan oikeasti? En ymmärrä, minne kaikki on kadonnut. Mari! Heti kun molemmille käy niin nähdään, tuuthan sitten käymään, kun muutan? 

Niin se aika vaan rientää, sanokaa minun sanoneen. Pelkään havahtuvani ajan kuluun seuraavan kerran ollessani kolmekymmentä.