Minuus mitataan kiloissa?

 Miltei kaikki tietävät, miltä tuntuu olla epävarma itsestään. Eräänä aamuna peilistä katsoo joku ihan kummallinen otus, joka ei ole kaunista nähnytkään. Saunan lasiovesta taas heijastuu kuvajainen, joka muistuttaa enemmän Michelin-ukkoa kuin parinkympinkynnyksellä keikkuvaa nuorta naista. Olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet -lausahdus saa välillä hermot kireälle: en minä ole täydellistä nähnytkään, jos näytän tältä! Välillä tuntuu oudolta kuunnella joka tuutista tulevaa Näin pudotat painoa nopeasti! -hössötystä ja samaan aikaan kuitenkin pitäisi olla onnellinen juuri sellaisena kuin on. Toki itsekin sorrun välillä kliseisiin. Jos puhun jollekulle painosta, painotan, ettei sillä ole väliä. En tahdo, että kyseinen henkilö (läheinen, tuttava tms.) joutuu miettimään ja stressaamaan painostaan ja ulkonäöstään. Itsehän en tietenkään kuulu siihen kategoriaan! Puhun sydämestäni ystävilleni, mutta jos sanoisin niin itselleni, päässäni huutaisi ääni, joka sanoo minun puhuvan potaskaa. 

  Miksi elämästä on tullut yhtä kilojen vahtaamista ja stressaamista: samat vaatteet menevät päälle kuin ennenkin, kuntoni on kohentunut, mutta... Painoni on noussut liikkumisestani huolimatta. Reagoin siihen eri tavalla kuin ennen olisin. Ennen olisin mennyt heti ulos lenkille itkupotkuraivareille, mutta nyt vain tyynesti astuin alas vaa'alta ja oikeasti ihmettelin, mistä ne kilot ovat tulleet. Juon vettä, urheilen ja syön säännöllisemmin kuin aikoihin. Tunsin oloni hieman harmistuneeksi. Olin yrittänyt, mutta tulosta ei tule. Se jos mikä vasta pistää sapettamaan. 

  Kyllä minä tiedän, etten ole koskaan ollut siro keijukainen ja tiedän, miten paljon työtä vaatisi päästä sellaiseksi. Tällä hetkellä maaliviivalla odottaa haave normaalipainosta. Paino ei toisaalta ole koskaan aiheuttanut minulle mitään terveydellisiä haittoja. Vyötäröniympärys on terveellisissä mitoissa eikä minulla ole sisäelinrasvaa. Paino kerääntyy päärynävartalon mukaisesti peppuun ja reisiin. Se ei ole vaarallista, mutta läski on läskiä. Ihan sama, minne se ylimääräinen paino kerääntyy - ylipaino on aina rumaa yhteiskunnan mielestä. Minäpä pistän kuitenkin vastaan: olen iloinen, että peppuni on iso vaikkei se timmi olekaan. Olen onnellinen, että rasva kerääntyy nimenomaan alavartaloon, sillä se ei ole terveydelle niin haitallista kuin elintasokumpu. 

 Jokaisella on mielikuva ylipainoisesta. Toiselle on se on erilainen kuin toiselle. Itse en osaa kuvailla tyypillistä ylipainoista, koska sellaista ei ole. Ylipaino ei aina merkitse huonoa kuntoa ja huonoja elämäntapoja. Joku kuvittelee, että liikalihava puuskuttaa pienenkin kävelymatkan jälkeen. Aina se ei ole niin.

 Eikä minuus ole kiinni kiloista. Sen pitäisi olla kiinni onnellisuudesta, elämänkokemuksesta ja sinusta. Miten näet itsesi, miten arvioit itseäsi ja onnellisuuttasi. Minun elämäni olisi vallan hyvää, mikäli en joka päivä inhoaisi vartaloani ja sättisi itseäni. Tässä vaiheessa tiedän jonkun ajattelevan, että laihduta. Kukaan ei tiedä, miten paljon minä yritän. Yrittäminen on turhauttavaa, kun ei millään onnistu. Viimeiset kaksi vuotta olen yrittänyt, mutta tuloksia ei näy vaa'assa. Vartalossa sen sijaan kyllä. Painan enemmän kuin koskaan, mutta olen hoikempi kuin koskaan. Silti minä olen lihava, koska vaaka niin sanoo. En ole miettinyt koskaan sitä aiemmin, mutta minäkin välillä arvotan itseäni sen mukaan, miten paljon vaaka milloinkin näyttää. Minun on ymmärrettävä, etteivät ne numerot ole minä. Ne ovat vain pikkuinen osa minua. Ei kukaan tiedä, paljonko painan. Ongelma on MINUN pääni sisällä.