Blogeista saa todella usein hyvinkin ruusuisen kuvan bloggaajan elämästä (minä en lukeudu tähän joukkoon). Aamupala on aseteltu hienosti lautaselle ja annoksesta otetaan kuvia ihanassa luonnonvalossa. Lautasella on joukko kirkkaanvärisiä hedelmiä ja se kämänen ruisleipä on jätetty kuvan ulkopuolelle. Kuvaan pääsee myös terveellinen smoothie, mutta kupistaan ulos läikkynyt jo väljähtynyt kahvi odottaa tiskipöydällä.
Kasvojen iho on virheetön heti aamulla ja silmät loistavat kirkkaina ja hymy on valkoinen ja energinen. Kuvien takana on pari tuntia muokkausta ja meikkaamista, eikä blogeihin päädy kuvia peikkotukkaisesta bloggaajasta hammasharja suussa maailman väsynein ilme naamalla. Silmissä on kirkas katse ja hymy kertoo sen, että tämä päivä tulee olemaan mahtavin! (Minun naamani taas kertoo, että menes hevonkuuseen nyt, minä olen vielä väsynyt.)
Tietenkin myös sänky on pedattu ja hyvällä lykyllä uudet sisustustyynyt ovat päässeet myös mukaan kuvaan. Uusi kallis päiväpeitto on aseteltu kauniisti ja sänky näyttää siltä, ettei siinä edes uskalla nukkua. Minun sänkyni näyttää ensimmäiset kolme tuntia räjähtäneeltä kasalta peittoja ja tyynyjä, enkä tosiaankaan ala heti aamulla ottamaan kuvia ihanasta sängystäni, jossa sain "maailman makoisimmat unet ja olen siksi valmis päivän haasteisiin". Eh?
Aamu aloitetaan tietenkin käymällä salilla ja muilla asioilla. On niin kiire, mutta onneksi on paljon ihanaa tekemistä, ei tule aika tylsäksi. Tosi asiassa yritän välttää ihmiskontaktia yli puoleenpäivään asti, sillä olen aika ikävää seuraa. Todellisuudessa istun olohuoneessa viltin alla ja tuijotan Simpsoneita yhä yöpuvussani. Huippubloggaaja olisi jo ehtinyt nappaamaan kaksikymmentä kuvaa Starbucks-kahvistaan, kampauksestaan ja rientänyt sitten yhteistyöhön liittyvään tapahtumaan.
Iltapäivällä syödään taas kauniita välipaloja hedelmineen ja kahveineen. Moni ei varmaan tiedäkään, että moni osaa todella keittää normaalia ja tuikitavallista kahvia ilman kermavaahtoja ja sokerilitkuja ja onhan se paljonpaljon halvempaa (ja terveellisempää) kuin ostaa ne sieltä pirun kalliista kahvilasta. Tuntuu, että normaalikahvi ja kahvinkeitin on tuntematon käsite useissa blogeissa, sillä useimmissa kuvissa heilutaan se vihertävä pahvimuki kädessä ja ollaan niin khuulia.
Sitten mennään shoppailemaan ja taas kahville, jotta saadaan lisää täytettä blogiin. Uusia (turhia) vaatteita HM:ltä, jotka myydään parin viikon päästä blogikirppiksellä. Minä käytän ostamiani vaatteita ja joudun kyllä miettimään useastikin, ostanko vai en, sillä en ole varma, tuleeko vaate olemaan käytössä. Jos epäröin, en osta. Rahani säästyvät ja voin vaikka mennä ostamaan sen frappucappucinon sieltä yhä pirun kalliista kahvilasta. Tai sitten en. Voin juoda sen normaalin kahvini ja säästää rahani hmmm, vaikkapa tulevaisuuteen? Ei minulla ole varaa koko ajan tilailla netistä ja käydä kaupoissa ostelemassa vaatteita enkä todellakaan aio käyttää rahojani vain siksi, että saisin täytettä blogiini.
Tuntuu, että bloggaajan on pakko olla mahdollisimman shiny ja täydellinen. Bloggaajilta odotetaan täydellisiä asukuvia, hienoja asukokonaisuuksia, uusia postauksia vaatteista ja kodista. He näkevät kauhean vaivan täydellisyyden eteen, mutta minä en. En halua olla kukaan muu kuin olen. Minun blogistani et löydä täydellisiä asukuvia, koska minusta ei saa täydellistä kuvaa, eikä täällä ole ihanteellista kuvauspaikkaa asuilleni. Huoneeni on pieni koppero ja joudun seisomaan sängylläni mikäli haluan ottaa kuvia vaatteistani. Minulla ei ole myöskään hovikuvaajaa, rahaa vaatteisiin joka viikko tai virallista kahvinkeittäjää, joka pursottaa kahvini päälle kasan kermavaahtoa. Minä myös pesen hampaani joka päivä eikä minulla silti ole Pepsodent-hymyä ja valkoista hammasriviä. Hoidan ihoani eikä se silti ole täydellinen. Aina täydellisyyttä ei edes saa.
