Opiskelun visuaalisuus

   Mua inhottaa tehdä muistiinpanoja ja lukea kokeisiin ilman yliviivaustusseja ja Stabiloita. Tykkään tehdä värikkäitä korostuksia ja tehdä muistiinpanoista visuaalisesti kiinnostavia ja mielenkiintoisia. Sen takia mun ylppärivihot on aina ihan täynnä kirjoitusta kirkkailla väreillä, sivut on varustettu pinkeillä post it - lapuilla ja sinne tänne on kirjoitettu paksulla punaisella tussilla kommentteja ja vinkkejä. Tarvitsen visuaalisuutta opiskeluun. En halua käyttää yhtä tai kahta väriä - haluan käyttää kaikkia. Piirtelen kuvia sivuille, teen havainnollistavia kaavioita tai vaikkapa ympyröin tärkeitä sanoja.

 Mun kirjat on täynnä väriä ja rakastan tehdä muistiinpanoja juurikin sen vuoksi, että olen löytänyt miellyttävän tavan opiskella. :)

 Kalenteriinikin olin tehnyt lukusuunnitelmaa ja tehnyt oikein huomioväreillä yliviivauksia, jotta muistaisin, mitä tehdä minäkin päivänä. Ja se on toiminut. Väriläiskät kalenterissa piristää ihan älyttömästi. :) Kannattaa kokeilla, vaikka yleensä luottaisi vaan pelkkään mustaan väriin muistiinpanoissa. Kirkkaat värit jäävät herkästi mieleen ja ainakin minä muistelen muistiinpanoja, siten, että "Hmmm... kirjotin sen jutun punasella kynällä ja siinä vieressä oli se pieni miellekartta! Joo, nyt muistan!"

 Tällä hetkellä luettavaa kuitenkin riittää. On äidinkieltä, ruotsia ja englantia. Kaikesta olen päättänyt selviä kunnialla! Selvitkää tekin :) Ihanaa loppuiltaa teille!

Hikipinko

Väkerrettyäni tuossa äidinkielenläksyjä aloin miettimään kirjoituksia. Vaikka nyt tuntuu, että ne ovat kaukana, ne eivät oikeasti ole. Enää muutama hassu kuukausi ja saan naamani eteen tekstitaidonkokeen. Voi luoja, tuntuu tosi kummalliselta.

 Muutenkin koulutodellisuus iskee vasten kasvoja. Töitä täytyy tehdä, jos haluaa menestyä. Enää ei välttämättä hyvällä tuurilla onnistu. Jos laiskistuu, on vaikea päästä takaisin menestykseen. Nyt olen jälleen tarttumassa itseäni niskasta kiinni ja ottamassa kiinni siihen kouluun.

 Pikkuhiljaa tulisi aloittaa kirjoituksiin lukeminenkin. Tuntuu ylitsepääsemättömältä tarttua englanninkirjaan ja alkaa pänttäämään sanoja, jotka opetteli jo lukion ensimmäisellä vuosikurssilla. Se tuntuu turhauttavalta, mutta niin on vaan tehtävä. Pelottaa, että asetan tavoitteitani liian korkeiksi.

Kertokaa, että joku teistäkin stressaa. EN JAKSA STRESSATA.

Elämässäni tärkeää

 Mulle elämässä tärkeintä on perhe. En tiedä, mitä tekisin, jos yhtäkkiä joutuisin luopumaan mun ihanasta perheestä. Äidistä, joka käskee, mutta rakastaa. Iskästä, joka hassuttelee ja rakastaa. Siskosta, joka ajaa välillä raivon partaalle, mutta jota kuitenkin rakastan todella paljon. Koen näiden henkilöiden kanssa niin paljon hauskoja asioita, että tarvittaisiin todella paljon aikaa, jos niistä haluaisi koota kirjan. Äidin kanssa on aina mukava tehdä kaikkea. Tällä hetkellä käydään jumpissa yhdessä. Iskän kanssa katsotaan joka vuosi yhdessä Tuntematon sotilas - se on perinne, jota ei saa muuttaa! Siskon kanssa katsomme Simpsoneita, otamme kuvia ja teemme outoja asioita, joita kaikki eivät tajua. Tein eräs päivä todella pahaa ruokaa - sisko sanoi sen olevan hyvää. Vaikka välillä hermostun tähän rääpäleeseen, on se silti maailman paras sisko. (Tämä kyseinen ihminen totesi, että oon sen paras sisko. Älkää liikuttuko vielä, lause jatkui. "...koska ei mulla oo muita siskoja! Ei oo valinnanvaraa!") 

 Ai että, ystävät ne vasta tärkeitä ovatkin. On ihanaa huomata, että matkassa on pysynyt ainakin yksi lapsuudesta saakka. Kolme muuta yläasteelta ja yksi lukiosta. Kaikki ovat korvaamattomia ja ihania persoonia. Ihailen heitä valtavasti, sillä heissä jokaisessa on aivan uskomattomia piirteitä. Heidän kanssaan ei ole tylsää. Mari, Jenni, Emmi, Mäksy ja Sohvi - ootte ihan uskomattomia ihanuuksia. Rakastan teitä! 

 Tietenkin myös Joonas. Olet rakas ja tärkeä. Se päivänpaiste pimeydessä.

 "Koti on siellä missä sydän on." Ei sitä paremmin voi sanoa. Kotona mulla on todella hyvä olla. Kotona saan olla rauhassa ja viettää aikaa niin kuin haluan. Kotiin olen aina tervetullut, kotona on parasta olla. Ehkä sen takia olen kotihiiri, koska rakastan kotoilua. Koti on mulle äärettömän rakas paikka. Hassua, että neljän seinän sisään voi mahtua niin suuri tunteidenkirjo. Koti on maaaaaaaaaaaaaailman paras paikka. Piste.

 Unelmat pitää liikkeessä ja haaveilu on polttoaine. Oon pienestä pitäen haaveillut paljon, mutta näin vanhemmiten (kuulostan keski-ikäiseltä) sitä alkaa uskoa niihin. Ei musta tule prinsessaa, mutta miksei siitä saisi haaveilla. En halua kieltää itseltäni mitään unelmia. Sen verran realistinen pitää olla, että tietää, mitkä unelmat ovat mahdollisia toteuttaa. Onko todennäköisempää päästä avaruuslennolle kuin kiertää maailma? Aivan sama, haaveissa mikä tahansa on mahdollista.

 Mä oon sellainen, että on pakko asettaa tavoite, jotta olen motivoitunut. Halusin terveystiedon kirjoituksista hyvän arvosanan ja luin siihen, koska halusin tavoittaa sen päämäärän. Jos en ole motivoitunut, en luultavasti ole asettanut tarpeeksi kovaa tavoitetta. Tavoitteet ajaa vähän saman asian kuin haaveet ja unelmat. Tavoitteita on, mutta kaikkiin ei välttämättä pysty. 

   Minä olen oman elämäni päähenkilö.