Kirjoitan tämän postauksen, koska välttelen muita hommia. Olisi läksyjä ja esseetä, taustatyön tekemistä. Ja myönnän, että blogin kirjoittaminen on jäänyt unholaan. En jaksaisi enää kirjoitella, mutta en myöskään raaskisi poistaa tätä blogia. Täällä on niin paljon kaikkea, mitä tahdon muistella myöhemminkin. En edes enää jaksa lukea blogeja, niiden viehätys on kadonnut. Ehkä blogien aika tulee uudelleen minunkin kohdallani, mutta nyt minun aikaani vie jokin aivan muu kuin bloggaaminen. En ole ottanut paineita bloggaamisesta oikeastaan ikinä, koska tiedän, että minulta ei täällä vaadita mitään. Siksi tämä oli alun perin vain hauska ajanviete. Nyt tämä alkaa tuntua pakkopullalta, siis ajatus siitä, että täytyisi kirjoittaa vähintään joka viikko.
Tekee mieli hautautua tuon lumen alle. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu siltä kuin tämä kaikki koulun tuoma sälä tukahduttaisi. Kurkkua kuristaa ja näen unia metaforateorioista. Tällä hetkellä kirjoitan kandia, jota rakastan. Kotimainen kirjallisuus on ihanaa ja rakastan kandini aihetta sekä sen kirjoittamista. Suomen kielen tieteellinen essee sivuaineopiskelijalle sen sijaan... Se aiheuttaa vilunväreitä, pahoinvointia ja päänsärkyä. Jos pystyisin, skippaisin sen. Mutta se on tehtävä jossakin vaiheessa.
Syksy on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Talvikin tuli jo. Odotan innolla jo joulua, sillä se on eräänlainen virstanpylväs tässä koulumielentilassani. Tahdon päästä näistä suomen kielen kursseista eroon. Ne ahdistavat. Liikaa työtä, oloni tuntuu tyhmältä, kun en ymmärrä enkä osaa. Miten yksi oppiaine voi aiheuttaa niin paljon negatiivisia tunteita? Sama juttu tällä hetkellä venäjän kanssa. Voisinpa jättää kesken (mutta en voi). Kyse ei ole siitä, ettenkö saisi tarpeeksi opintopisteitä ilman näitä kursseja. Ehei. Niitä saan aivan tarpeeksi, liiaksikin.
Olen pahoillani tästä hirveän negatiivisesta postauksesta. Oikeasti en ole ihan näin negatiivinen ihminen. Tämä hetki nyt vain sattuu olemaan täynnä kaikkea, mitä en vain nyt jaksaisi. Kyse saattaa kylläkin olla enemmänkin siitä, että nämä asiat, jotka tuntuvat nyt niin isoilta ja vaikeilta, eivät yksinkertaisesti vain kiinnosta minua y h t ä ä n.
