keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Sateisena päivänä

Eipä tunnu juurikaan siltä, että kohta on vappu. Sade ja tuuli piiskaavat ikkunalasiin ja enemmän kauhistuttaa se, että kohta täytyy itsekin mennä tuonne ulos. Päivän suunnitelmissa ei ole mitään hirveän erikoista: menen käymään koululla salilla, sen jälkeen matkaan kirjastoon ja lopuksi kotiin ruokakaupan kautta. Aika perusarkea.

Tänään on kuitenkin luvassa myös jonkin verran kouluhommia. Tutustun eilisen tuutorikoulutuksen tuutorointisuunnitelmaan, kirjoitan esseetä (toivon mukaan mahdollisimman paljon) ja teen oppimispäiväkirjaa. Eilen oli kivaa jutella muiden kirjallisuustuutoreiden kanssa ja he vaikuttavat ihan supermahtavilta tyypeiltä. Heidän kanssaan on ilo työskennellä syksyllä! 

Koulun kanssa mennään jälleen loppusuoralla, ei ole paljoa enää tehtävää. Toki tämäkin määrä on ihan tarpeeksi, mutta voisi olla enemmänkin. Onneksi luennot ovat loppuneet ja saan keskittyä kirjallisiin tehtäviin enemmän. Hieman stressaa ehkä yksi essee, jonka aihe on hieman hankala, mutta pystyn siihen... toivottavasti.

Vappuna minulla on suunnitelmissa viettää aikaa ainejärjestöporukassa, siirtyä sitten lakitukseen ja myöhemmin illalla menen kaveriporukalla Emmin luo ja siirrymme sieltä jonnekin. Toivottavasti nyt vain olisi hyvä sää, että ulkona tarkenee olla! Odotan kyllä innolla, että saan kiskoa jälleen haalarit jalkaan. Tänä vuonna voin myös nauttia boolia, sillä nyt eivät ihotautilääkkeet ole rasittamassa kroppaa. Alla on teille kuva viime vapulta!


Ja pyydän anteeksi, että jostain syystä blogini etusivulla kuvat heittelehtivät tekstin päälle. Yritän ratkaista ongelman iltapäivällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Bloggaaminen ja lukeminen sujuu kaikilta mukavammin, kun kommenttia kirjoittaessa harkitsee kirjoittamaansa. Asiallinen ja rakentava kritiikki on aina sallittua, mutta järjetön haukkuminen, mollaaminen ja asiattomien kommenttien jättäminen ei. Haluaisitko itse kuulla olevasi ruma, lihava tai maailman huonoin bloggaaja? Et varmastikaan. Pidetään kommentointi asiallisena - näin kaikilla on mukavampaa! :)